Kotona ei tarvitse tylsistyä  

Taistellessamme yhdessä koronavirusta vastaan, meistä moni viettää nyt poikkeuksellisen paljon aikaa kotona. Menojen peruuntumisen ei tarvitse tarkoittaa tylsistymistä! Kotoa löytyy paljon puuhaa ja tekemistä. Verkossa on myös palveluita, joihin voi osallistua sohvalta käsin.

Ota vinkit haltuun:

  • Miltä huonekasvisi näyttävät tänä keväänä? Kevät on perinteisesti otollista kasvien mullanvaihtoaikaa. Uusia huonekasveja saa pistokkaiden avulla. Leikkaa kasvista pala ja juurruta siitä taimi esimerkiksi vesilasissa tai pienessä ruukussa.
  • Nyt on hyvää aikaa kohottaa kuntoa. Jumppaaminen onnistuu kotona, sillä online-treenejä löytyy esimerkiksi YouTubesta tai kuntosalien omilta sivuilta. Älä kuitenkaan liiku sairaana!
  • Järjestele kotisi uudelleen. Käy turhat tavarat läpi ja laita tarvittaessa kierrätykseen. Vie ne vasta epidemian laannuttua.
  • Pelaa lautapelejä. Kerää kaverijoukko kokoon etänä ja pelaa verkkopelejä yhdessä.
  • Lue kirjaa tai kuuntele äänikirjaa. Monissa äänikirjapalveluissa on laajat valikoimat! Myös kirjastoista voi lainata e-kirjoja ja äänikirjoja etänä.
  • Vaihda kuulumisia ystävien ja sukulaisten kanssa puhelimitse tai sähköisten palveluiden välityksellä. Milloin viimeksi olet soittanut viestittelyn sijaan?
  • Joko olet tutustunut podcasteihin? Verkossa tai puhelimen podcast-sovelluksissa käytössäsi on loputon määrä keskusteluohjelmia aiheesta kuin aiheesta.
  • Kokeile uusia reseptejä. Leivo herkkuja syötäväksi tai vaikkapa vierasvaraksi pakkaseen. Poikkeuksellisenakaan aikana ruokaa ei kannata hankkia hävikiksi asti. Lue Marttojen vinkit, kuinka paljon ruokaa tulisi varata kotiin?
  • Moni museo tarjoaa virtuaalikierroksia. Myös Google on koonnut taideaarteet verkkoon.
  • Muista YLE Areena! Siellä on paljon katsottavaa ja kuunneltavaa ilmaiseksi.
  • Opettele jokin uusi taito? Esimerkiksi maksuttoman Duolingo-sovelluksen avulla voit opetella uusia kieliä. Lisää vinkkejä uusien taitojen opetteluun.
  • Konserteista voi nauttia myös kotoa käsin.  Kotimaisten muusikoiden virtuaalikeikkoja voit seurata sosiaalisen median kautta. Katso keikkalistaukset. Myös kansallisoopperan baletteja ja oopperoita voi katsoa maksuttomasti kotisohvalta käsin.
  • Askartele tai tee käsitöitä! Inspiroivia vinkkejä ja ideoita löytyy esimerkiksi Pinterestistä.

Lue lisää:
Vastaisku tylsälle – vinkit lapsiperheen kotoiluun
Koronaviruksen vaikutukset M2-Kotien toimintaan