Uuras-kokeilussa asuntoja ja työtä nuorille Helsingissä

Olemme mukana Oman muotoinen koti -hankkeen kanssa juuri käynnistetyssä kokeiluhankkeessa, jossa tarjotaan neljälle nuorelle asunto Kannelmäessä sekä mahdollisuus tehdä työtä. Kannelmäessä alkanut kokeilu on osa Y-Säätiön ja M2-Kotien asukkaiden työllistämistä edistävää Uuras-toimintaa. Tällä viikolla käärimme nuorten kanssa hihat ja aloitamme työt.

Työmäärä, noin 20 tuntia kuukaudessa, on mitoitettu siten, että se onnistuu myös täysipäiväiseltä opiskelijalta ja 250 euron kuukausittainen palkka ei vielä pienennä opiskelijan opintotukea.

Kokeilu on syntynyt akuutista tarpeesta. Vaikka asunnottomien määrä monissa kaupungeissa on vähentynyt, nuorten asuntotilanteessa on nähtävissä merkittävää heikkenemistä. Helsingissä alle 25-vuotiaiden asunnottomuus kasvoi 120 nuorella vuonna 2015. Vaikean asuntotilanteen lisäksi nuorten työpaikat ovat kiven alla. Kokeiluhanke haluaa osaltaan tarjota mahdollisuuden tehdä töitä säännöllisellä kuukausipalkalla.

Nuorten valintakriteereinä nyt käynnistettyyn kokeiluun on kriittinen asunnontarve, 18-25-vuoden ikä sekä kiinnostus kehittämistyössä mukana olemiseen. Vuokrasopimuksen lisäksi nuorten kanssa laaditaan sopimus, jossa määritellään, millaiseen työhön ja työmäärään nuoret sitoutuvat kokeilun aikana.

Projektin alkuvaiheessa nuorten tehtävänä on mm. perehtyä kaupunginosaan ja sen palveluihin, yhteisöihin ja toimijoihin. Kartoitamme M2-Kotien lähistöllä olevat talokohteet, kuten Soittajantie 4:ssä sijaitsevan senioritalon. Järjestämme tapaamiset talotoimikuntien kanssa ja yritämme tiedottamisen kautta lähestyä ja jututtaa naapureita. Pohdimme nuorten kanssa heidän vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteita ja selvittelemme pystyvätkö he hyödyntämään opinnoissaan kokeilutoiminnassa mukana olemista.

Kokeilutoiminnassa keskeinen ajatus on, että tekemällä saadaan eniten tietoa siitä mikä toimii ja mikä ei. Kokeilun edetessä toimintaa kehitetään ja arvioidaan koko ajan ja lopputulos voi myös olla aivan jotain muuta mitä alun perin on lähdetty hakemaan.

Seuraavassa osassa kevään aikana kerron millaiseksi kokeilutoiminta alkaa muotoutua, löytyikö töitä, mitä ajattelevat nuoret ja muut talojen asukkaat…  Seuraa siis Kulmilla-blogia!