Retkellä naapureiden kanssa
Ei kai kukaan olisi villeimmissä unelmissaankaan uskaltanut toivoa retkipäivälle tällaista säätä syyskuun lopussa: lämmintä on 15 astetta ja aurinko paistaa kauniimmin kuin koko koleana kesänä. Kun lisätään tähän nuotion tuoksu ja meren välkkyminen mäntyjen takaa, päivä metsässä on täydellinen.
Viitisenkymmentä M2-Kotien asukasta Vihdistä, Espoosta ja Kirkkonummelta ovat tulleet bussikyydillä ja omilla autoillaan Porkkalanniemeen, Vetokankaan ulkoilualueelle.
”Varokaa, kalliot ovat liukkaita!” huutelevat retken ohjaajat, ja kummasti ne tosiaan luistavat jopa maastokenkien alla. Ihan vauvasta vaariin ei ole tämän retkipäivän osallistujien ikähaitari, mutta vanhimmilla on harmaat hapset ja nuorimmilla pikkuinen askel.
Päivän tuottaja ja opastiimin vetäjä Kai Viinikka esittelee ohjelman: on retkeilyvälineinfoa, lintubongausta, sienet ja yritit -kierrosta ja tietysti lapsille temppurata. ”Kysykää luonnosta kaikkea mahdollista, niin saatte tästä päivästä mahdollisimman paljon irti”, kannustaa Viinikka.
Mutta ensin syödään.
Eikä mitä tahansa retkimuonaa, vaan metsägourmeeta. Metsätuokio-yrityksen pojat ovat valmistaneet luonnon helmassa avotulella kaksi massiivista keittokattilallista ruokaa: on kalakeittoa ja inkivääripitoista porkkalalaista maissikeittoa eli pormaissisoppaa.
”Saako vielä sitä potkujuttua”, kysellään kohta pojilta, sillä kasviskeiton inkivääripitoinen, sopivan potkuisa tulisuus maistuu luonnon helmassa.
Sienioppeja ja puunhalailua – metsä tarjoaa jokaiselle jotain
Kun keittolautaset ovat tyhjät, luontopäivän oppaat Mari ja Reija alkavat jakaa sieniveitsiä. Myös ämpäreitä on jaossa, vaikkei niitä olekaan tarkoitus saada ihan täyteen. Tästä lähtee tunnin metsäkierros aloitteleville sienestäjille.
“Jos lähtee ison korin kanssa metsään ajatellen keräävänsä sen täyteen, seurauksena on väistämättä pettymys. Metsään mennään aistit auki kuuntelemaan lintuja ja halailemaan puita. Luonto antaa aina, jos ei pakastinta täyteen sieniä, niin hyvää mieltä”, alustaa Mari Kajasvirta.
Sienestäjien joukossa astelee syvemmälle metsään Veronika Korobko. Veronika on kotoisin Vladivostokista ja asunut ennen Espoota muun muassa Pietarissa. Ihan aloitteleva sienestäjä hän ei ole, sillä hän on käynyt äitinsä kanssa sienimetsällä pienestä pitäen.
Veronika löytää komean sienen, joka valitettavasti on valkokärpässieni. Hän kiikuttaa sen Marille, joka esittelee sitä tapauksena ”tätä älkää missään nimessä ottako mukaanne”. Valkokärpässieni on kohtalaisen helppo tunnistaa värin ohella siitä, että sen tyvessä on repaleinen tuppi, joka tosin voi jäädä maahan, kun sieni poimitaan.
Niin se jäi nytkin, mutta Veronika juoksee takaisin poimintapaikalle ja hakee tupen Marille. Näin meillä on täydellisenä näytekappaleena tämä Suomen vaarallisin sieni: vielä kerran, älä ota tätä. Onneksi alkaa löytyä muutakin. Joku kiikuttaa Marille ällön näköisen kiiltävän sienen.
”Limanuljaska!” Mari ilahtuu, ottaa veitsensä ja alkaa kuoria sienen limaista päällyskerrosta pois. Ja kas, liman alta alkaa kuoriutuu ihan herkullisen näköinen sieni. Löytyy myös lehmäntatteja, joista valitettavasti toukat ovat pitäneet liikaa ja kuten odotettua, suppilovahveroita ja kantarelleja.
Joku palaa metsästä vailla saalista, vain raikkaan ilman ja puunhalailun virkistämänä, toinen taas pussillinen suppiksia ja kantarelleja kädessään heilutellen.
Lintubongauksen alkeet haltuun
Jylhältä kalliorannalta palailee linturetkeltä Henna Kettunen.
”Kunpa ei nyt lentäisi 5000 kurjen kurkiaura ylitse juuri kun me ollaan letunsyöntitauolla”, hän miettii. Henna on aloitteleva lintubongari mutta biologin koulutus antaa hyvät valmiudet harrastukseen. ”Näimme hiirihaukkoja, sinisorsia ja haahkoja, ja mikä parasta, kolme kuninkaallista merikotkaa”, Henna kertoo. Eipä ollut siis turha reissu!
Henna ilahtui kovin, kun postiluukusta tipahti kutsu M2-Kotien luontopäivään Porkkalanniemelle, jossa ohjelmassa olisi lintubongausta kokeneen ohjaajan johdolla. ”Opastetut linturetket on paras tapa aloittaa oma lintubongausharrastus”, hän tietää.
“Luonnossa käyskentely on aarrejahtia, jossa aina löytää jotain.”