Turvallisuus huomioon pihatalkoissa

Kaisa Nisula kirjoitti Kulmilla-blogissa keväisin ajankohtaisista pihatalkoista. Yhdessä tekeminen on mukavaa, mutta tekevälle valitettavasti voi sattua myös vahinkoja, joten työturvallisuutta pihatalkoissa ei sovi unohtaa.

Talkootöiden suunnittelussa ja järjestelyissä kannattaa huomioida, että ryhdytään vain sellaisiin töihin, joiden suorittamien on turvallista ja joihin omat taidot ja kyvyt riittävät. Isännöitsijä ja asiakaspalvelumme auttavat mielellään näiden kysymysten pohtimisessa ja myös huoltoyhtiöiltä saa hyvä vinkkejä. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa esim. terävien katkaisuvälineiden ja työkalujen käyttämisessä. Lapset ovat innokkaita talkoolaisia, mutta vikkelät kädet ja jalat voivat olla myös vaarassa, joten aikuisten valvova silmä on tarpeen.

Tikkaille nouseminen pitää sisällään aina kohonneen tapaturmariskin.

Mikäli kaikesta varovaisuudesta huolimatta henkilövahinko sattuisi, M2:n kaikissa kohteissa on voimassa ryhmätapaturmavakuutus, joka piiriin kuuluvat kaikki taloissa vakituisesti asuvat asukkaat sekä talkoisiin osallistuvat henkilöt. Vakuutus on voimassa ympäri vuorokauden taloyhtiön piha-alueella, yhteisissä tiloissa ja talkoissa sekä talkootyöhön liittyvillä matkoilla. Lisätietoja vakuutuksen korvausperusteista sekä toimintaohjeet vahinkoilmoituksen tekemisestä löydät näistä liitteistä:

Lisätietoja AsumisPlus -vakuutuksesta ja korvauksen hakemisesta.