Pyöräily tuo tilaa korvien väliin

Jyväskylässä vanhan veturitallin naapuriin on kohonnut viime vuosina useita asuintaloja.

Vaihdekujalla sijaitsevan M2-Kodin ylimmässä kerroksessa on helmikuisena pakkaspäivänä vilinää. Koululaisia palaa kotiin, päiväkotilainen syö välipalaa, paksuhäntäinen kissa kipaisee parvekkeelta sisään. Olohuoneen lattialla on jääkiekkomaila ja keppi, joiden avulla perheen Ulla-äiti ja hänen Anna-siskonsa ovat juuri päättäneet tämänpäiväisen kyykkysarjansa. Tuhat kyykkyä. Yhteen putkeen.

Kuvaajan pyynnöstä he tekevät vielä muutaman ylimääräisen kyykyn. Nauravaisina ja prikulleen samaan tahtiin. Normaalisti he jatkaisivat tästä vielä salille kuntopyörän selkään, mutta sitä täytyy nyt siirtää.

Treeneistä ei kuitenkaan tingitä. Kaikki tähtää siihen, että heinäkuussa he jaksavat polkea neljän ystävänsä kanssa Norjan Skibottenista Hankoon, 1 450 kilometriä, kuudessa päivässä.

Haastetta, omaa aikaa ja ympäristöarvoja

Idea pyöräretkestä syntyi vuosia sitten. Sukulaiset haastoivat toisiaan yhä pidempiin ja intensiivisempiin fillarireissuihin. Muutama vuosi takaperin Ulla polki veljensä kanssa tämän saman reitin Suomen päästä päähän seitsemässä päivässä.

Anna oli tuolloin huoltojoukoissa, mutta nyt Ullan innostamana ensimmäistä kertaa pyörän selässä. ”Jonkun näköistä hulluutta tämä vaatii. En mieti, onko kyykkääminen kivaa. Se on vain tehtävä, jotta päästään heinäkuussa polkemaan”, Anna toteaa.

Kipinä liikkumiseen syttyi aikuisiällä, lasten myötä. Molemmilla on viisi 3–18-vuotiasta lasta. Liikunnan avulla siskokset halusivat saada omaa aikaa. ”Kun polkee koko päivän maantien reunassa, ei voi ajatella muuta. Pitää ottaa kaikki vaaratekijät huomioon ja olla skarppina, ettei aja kuoppiin tai liian lähelle edellä ajavaa”, sanoo Ulla.

Polkemiseen heitä motivoi myös ympäristöarvot. ”Pyörä ei saastuta. Tuomme retkeltä myös symbolisena ympäristötekona Jäämeren puhdasta vettä saastuneeseen Itämereen”, Lapissa lapsuutensa viettäneet siskokset kertovat.

Ensimmäisenä päivänä 70 km nousua

Ulla on pyöräretken matkanjohtaja. Poljettavia kilometrejä tulee yhdelle päivälle keskimäärin 200–330.

Reissun ensimmäinen etappi on Muonio, jonne on Skibottenista 260 kilometriä. Mäkeä kivutaan tällä pätkällä 70 kilometriä. ”Ensimmäisenä päivänä kannattaa edetä mahdollisimman pitkälle. Ensikertalaisille on henkisesti tärkeää nähdä, että he pystyvät polkemaan päivälle suunnitellun matkan”, Ulla kuvaa.

Polkemista helpottaa se, että varusteet ja ruuat kulkevat huoltoautossa. Yöt vietetään sukulaisten tai ystävien luona tai leirintäalueella.

Matkaa taitetaan päivän aikana noin 18 tuntia, mutta pyörän selästä noustaan syömään aina 20 kilometrin välein. Tarjolla on joka päivä meetvursti-juusto-paahtoleipää, banaania ja kanapastaa. ”Nämä menevät helposti alas. Pitkällä matkalla ei oikein muunlainen ruoka maistu”, Ulla tietää.

Matka itseen ja omaan elämään

Näin pitkä reissu edellyttää Ullan mukaan noin vuoden harjoittelua. ”Ei tarvitse olla huippukunnossa, mutta säännöllistä treeniä tämä vaatii.” Pyörälenkit sisarukset aloittivat viime kesänä. Lenkit pitenivät vähitellen, ja niitä tehtiin lumen tuloon saakka.

Joulun tienoilla alkoi kyykkäys. Kyykkyjä Ulla ja Anna ovat tehneet 1 000–1 400 päivässä erilaisissa sarjoissa.

Ullalla on yksipuoliseen harjoittelumetodiin looginen selitys: ”Kyykkääminen on todella tylsää, mutta siinä on paljon yhtäläisyyksiä polkemiseen.”

Keväällä kaivetaan pyörät esiin ja aletaan ajaa pitkiä matkoja. ”Testiajossa ajamme kolmena päivänä 200 kilometriä päivässä. Siinä näemme, pystyykö itse kunkin kroppa tähän”, kertoo Ulla.

Reissun suurin anti on henkisellä puolella. ”Tämä on matka itseen ja koko omaan elämään”, Ulla summaa.