Autoa ei tarvitse omistaa, kun voi vuokrata

Pakkanen paukkuu. Gia Forsman-Härkönen on pakannut ”karavaaninsa” ja saattaa vanhemman lapsensa sporttileirille jalkapatikassa. Läpi lumikinosten hän työntää lastenvaunuja, joissa alle kolmen kuukauden ikäinen vauva pötköttelee tyytyväisenä. Paksu parkatakki ja kahvi noutokupissa pitävät äidinkin lämpimänä.

Moni olisi taittanut matkan autolla, mutta Gia perheineen luopui autostaan seitsemän vuotta sitten, kun esikoinen oli vielä pieni. Päätös oli helppo.

”En käynyt enää töissä keskustan ulkopuolella ja auton käyttö jäi vähäiseksi. Ajoimme autollamme noin sata kilometriä kuukaudessa, ja nekin matkat olivat järjestettävissä ilman omaa autoa.”

Elämäntilateen muututtua auton tarve on heräsi jälleen: uuden kodin ja remontin myötä piti päästä rautakauppaan. Myös luontoon pääseminen Helsingissä voi olla yllättävän hankalaa ilman autoa.

”Ulkoilemme ja teemme paljon viikonloppuvaelluksia. Esimerkiksi matka Espoon Nuuksioon kestää bussilla 1,5 tuntia, kun autolla sinne hurauttaa puolessa tunnissa”, hän kertoo.

”Julkisilla liikkuen moni hankalampikin matka lopulta onnistuu, mutta se vaatii aikaa ja vaivaa, etenkin lasten kanssa. Lähtemisen kynnys nousee, jos kulkeminen vaatii liikaa järjestelyjä”.

Tällaisiin satunnaistarpeisiin perhe päätti kokeilla autojen vertaisvuokrauspalvelua.

Auto löytyy läheltä

Forsman-Härkösen perhe kokeili kortteliautoa ensimmäistä kertaa 1,5 vuotta sitten lähtiessään melontaretkelle Siuntioon.

”Bussipysäkiltä olisi ollut pitkä matka kantaa varusteita melontapaikalle. Mietimme muita vaihtoehtoja ja keksimme kokeilla Shareit Blox Caria”, Gia kertoo.

Palvelu on vähän niin kuin autojen Airbnb: Kartta näyttää lähistöllä olevat vuokrattavat autot. Auton omistaja on määritellyt autolleen hinnan, ja vuokrauksen jälkeen omistaja ja käyttäjä kirjoittavat toisistaan arvostelut.

Gian perhe asui tuolloin Hermannissa, ja vuokrattava auto löytyi kilometrin päästä Kumpulasta.

”Alussa jännitti, että autolle tapahtuu jotain. Palvelun kautta vuokratuissa autoissa on vakuutus, mutta omavastuu on aika iso”, hän kertoo.

Kaikki sujui kuitenkin hienosti, ja hyvän ensikokemuksen jälkeen perhe on jatkanut palvelun käyttöä. Vuokra-autolla on menty niin Sipoonkorpeen, mökkireissulle kuin kauempana järjestettäviin juhliinkin.

”Palvelun kautta voi löytää auton lähistöltä pieniin ja nopeisiin juttuihin. Tavallinen vuokra-auto pitää usein hakea kauempaa, vertaisvuokra-auto voi olla ihan naapurissa.”

Edullisempaa kuin omistaminen

Omasta autosta luopuessaan Gia teki puolisonsa kanssa laskelmia autoilun kuluista.

”Meille on edullisempaa kulkea vähäiset automatkamme jopa taksilla kuin omistaa oma auto.”

Vertaisvuokrauspalvelusta auton voi saada esimerkiksi viidellä eurolla tunniksi tai 25 eurolla päiväksi. Tämä tuntuu Gian perheessä taloudellisesti järkevimmältä ratkaisulta satunnaiseen auton tarpeeseen. Taloudellisen valinnan lisäksi mukana on myös arvovalinta.

”Haluamme käyttää rahaa mieluummin esimerkiksi matkusteluun tai elämyksiin. Mieluummin aineettomiin asioihin kuin tavaraan”, Gia tiivistää.