Säästämällä maailman ääriin

Noora Muurimäen lapsuudessa ei liiemmin matkusteltu, mitä nyt joskus laivalla kotikaupungista Vaasasta Uumajaan ja kerran lennettiin Kyprokselle. ”Särkänniemessä kävimme usein. Ehkäpä siksi minusta tuli aikuisiällä tamperelainen”, Noora naurahtaa Tampereen keskustan vuokrayksiössään.

Matkakärpänen puraisi Nooraa pahemman kerran seitsemän vuotta sitten, kun hän matkusti isosiskonsa pojan kanssa Kölniin katsomaan jääkiekon MM-kisoja.

”Reissaaminen lähti heti lapasesta. Kävimme samalla matkalla Saksan lisäksi Pariisissa ja Lontoossa. Sen jälkeen olen matkustanut jopa kymmenen kertaa vuodessa.”

Viime kevään Perun reissulla Noorasta tuntui, että matka jäi kesken. Siitä lähti kypsymään ajatus maailmanympärimatkasta. Lähtö on tammikuussa.

Säästöjä kertyy – kun haluaa

Voisi kuvitella, että Noora on kultalusikka suussaan syntynyt pröystäilijä, sillä hänellä riittää matkusteluun rahaa lähes joka kuukausi. Hän vaikuttaa kuitenkin peruslusikkaiselta. ”Opin säästäväiseksi jo lapsena. Viikkorahan vastineeksi tein kotitöitä.”

Nooran koti on siisti ja viihtyisä, mutta hienostelematon. Ja viherkasviton, mikä kielii tiheästä matkustamisesta.

Säästämisessä avainsanoja ovat tavoitteellisuus, johdonmukaisuus ja mielekkyys.

Jokaisen matkaeuronsa Noora säästää itse palkastaan. Kirjaston tietopalvelusihteerin tuloilla ei mällätä, mutta säästöjä kertyy – jos haluaa. Yhden hengen taloudessa voi säädellä menojaan itse.

Sähkölaitteita Noora ei juurikaan omista, ei edes televisiota. Lisäksi hän kulkee mahdollisimman paljon jalan. Ruokaostoksilla Noora kiertää lähikaupat metsästäen edullisinta hintaa, ja elokuvissa käynnin sijaan hän lainaa katsottavansa kirjastosta.

Hän kertoo myös kannattavansa vaihdantataloutta: ”Kaikkea ei tarvitse itse omistaa. Kun tarvitsin sahaa, lainasin sen töissä vahtimestarilta.”

Johdonmukaisuus ja säännöllisyys ovat säästämisen alku ja juuri. Joka kolikko possussa tai tilillä vie lähemmäs tavoitetta.

Tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus

Selkeä ja konkreettinen tavoite helpottaa Nooran mukaan säästämistä, sen avulla on helppo kieltäytyä monesta asiasta.

”Tapaan yhä kavereita, mutten mene kalliille lounaille tai baariin. Tykkään vaatteista, mutta punnitsen, tarvitsenko esimerkiksi uuden hameen vai pistänkö rahat syrjään matkaa varten matkaa varten. Yleensä päädyn siihen, että menen mieluummin matkakohteessa retkelle kuin olen hame ylläni.”

Johdonmukaisuus on oleellista. Noora laittaa jokaisen ylimääräisen kolikon säästöpossuun ja siirtää tilille jääneet eurot kuukausittain säästötililleen. Hän myös arvioi heti palkkapäivän jälkeen tulevat menonsa ja asettaa kuukaudelle säästötavoitteen. Se ohjaa omia ostoksia.

Säästämisen pitää olla mielekästä

Noora kokee säästämisen luonnolliseksi ja vaivattomaksi, hän jopa nauttii siitä.

”Saan iloa monista ilmaisista asioista. En tarvitse matkakohteessa kallista skumppaa fiilistelyyn, vaan lähden vaikka torin laidalle tarkkailemaan ihmisiä. Matkamuistojen ostamisen sijaan otan muistoksi valokuvia.”

Noora Muurimäki on matkustanut jo 42 maassa. Hänellä saattaa olla samaan aikaan kolmetkin lentoliput varattuna.

Noora puhuu säästeliäästä elämästään kivuttomasti, mutta tunnustaa joidenkin valintojen hankaluuden. ”Säästämisen vuoksi en värjää enää hiuksiani. Ennen ne olivat vaaleat, violetit, aina jotain väriä. Tekee tiukkaa tuntea itsensä värittömäksi. Kaikessa kannustaa kuitenkin tavoite: matkustamisen ilo!”

On silti yksi asia, josta Noora ei piheimmissä kuvitelmissaankaan luovu: suklaa. ”Ja jos mieleni tekee joskus pullaa, niin ostan sen, ei maailma siihen kaadu. Säästämisessä tärkeää on mielekkyys.”

Lue lisää Nooran säästö- ja matkavinkkejä osoitteessa: http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa.