Moni haaveilee siististä ja toimivasta vaatekaapista. Mutta mihin viedä kaikki konmaritetut vaatteet ja reikäiset tennissukat? Helsinkiläisen Elina Estradan perheessä vaatekierrätys onnistuu osana tavallista arkea.

Estradan nelihenkisen perheen eteisestä löytyy kaksi värikästä vaatepussukkaa. Keltaiseen pussiin äiti Elina on kerännyt lastenvaatteita, jotka hän vie turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen: kenkiä, housuja, mekkoja ja villavaatteita. Oranssin pussin sisältö puolestaan on matkalla Recciin.

”Tässä on muutamia käyttökelpoisia vaatteita, joita meillä ei enää käytetä. Ne menevät myyntiin Reccin myymälään. Samaan kassiin voi laittaa myös vanhaa reikäistä lumppua, joka lajitellaan siellä. Kierrätän jopa reikäiset sukat. Reccistä ne päätyvät eteenpäin uusiokäyttöön!”, Elina sanoo ja nostelee pussin sisältöä näytille.

Elina ostaa vaatteita vain tarpeeseen, ja nekin mieluiten Fidasta tai vastuullisilta vaatemerkeiltä. Rikkinäiset vaatteet hän korjaa ja paikkaa. Kerran ostetun vaatteen voi parhaimmillaan käyttää loppuun asti, hiuki ja reikäiseksi – ja sitten loppumateriaali viedään lumpunkeräykseen.

Edes rikkinäisiä sukkia ei kannata heittää roskiin. Ne voi laittaa lumpunkeräykseen, jolloin ne menevät uusiokäyttöön.

Tule meille siivoamaan kaapit!

Elinan kodissa vaatteiden kierrätys on tavallinen osa lapsiperheen arkea. Näppärimmin se sujuu, kun keräyspiste löytyy päivittäisen kävelyreitin varrelta. Fidan ja UFFin keräyslaatikoihin tipahtaa Estradan perheeltä kassi jos toinenkin.

Perheen kierrätysinto sai ensimmäisen sykäyksensä muutama vuosi sitten, kun Elina näki Facebookissa erikoisen ilmoituksen. Komeroiden siivoamisesta innostunut naapuri kyseli Kallio kierrättää -ryhmässä, voiko tulla jonkun kotiin järjestelemään vaatekaapin, ihan ilmaiseksi. ”Tule meille!”, Elina vastasi.

Siivousprojektin myötä Elina sai uuden ystävän ja toimivan vaatekaapin. Tämä innosti jatkamaan vaatekierrätystä ja perehtymään siihen. Viime syksynä Elina kävi ammattijärjestäjän koulutuksen. Nyt hän on opiskellut kapselipukeutumista, jossa vaatteet ryhmitellään käyttötarkoituksen ja -ajankohdan mukaan.

Tällä hetkellä koko perheen vaatteet mahtuvat helposti makuuhuoneen liukuovikaapistoon. Yhteen ritiläkoriin Elina kerää lapsilta pieneksi jääviä tai muuten kiertoon lähteviä vaatteita. Koriin kertyy vaatteita myös ystäviltä, jotka tietävät Elinan olevan taitava nettikirppismyyjä ja kierrättäjä.

Miten lähteä liikkeelle?

Ensimmäiset askeleet vaatekierrätyksessä ovat usein ne vaikeimmat. Pitäisi raaskia luopua, ja sen jälkeen keksiä, mitä kaikelle turhalle vaatteelle tekee. Kylmästi roskiin?

”Isoin moka olisi heittää vaatteet tavalliseen roskiin tai jonnekin kadulle!”, Elina parahtaa. Tekstiilijätteen laittaminen kaatopaikkajätteeseen on ollut kiellettyä vuodesta 2016 alkaen. Joissain kaupungeissa tekstiilijätteen voi kuitenkin edelleen laittaa sekajätteeseen, josta se ei joudu kaatopaikalle vaan se hyödynnetään esimerkiksi kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Tarkista oman kuntasi lajitteluohjeet!

Elina muistuttaa, että ihmisten on otettava vastuuta teoistaan. Kun on ostanut vaatteen, pitää myös huolehtia sen seuraavasta sijoituspaikasta.

”On tärkeä myös toimia innostavana esimerkkinä muille!”, hän kannustaa.

Elina neuvoo jakamaan kierrätettävän tekstiilin kotona ensin kolmeen osaan. Yhteen pinoon kerätään vaatteet, joilla on jälleenmyyntiarvoa. Ne voi laittaa myyntiin esimerkiksi Facebook-kirppikselle tai Tori.fi:hin. Toiseen pinoon kuuluu käyttökelpoinen vaate, joka lahjoitetaan eteenpäin ilmaiseksi. Kolmanteen pinoon pistetään lumppu, eli reikäiset ja käyttökelvottomat vaatteet.

Estradan perheen vaatekaapista on varattu yksi ritiläkori kierrätykseen lähteville vaatteille.

”Sitten selvitetään oman paikkakunnan kierrätysmahdollisuudet. Esimerkiksi eläinsuojelujärjestöt voivat tarvita pyyhkeitä ja lakanoita, ja eri hyväntekeväisyystahot ottavat vastaan vaatteita ja tekstiilejä”, Elina vinkkaa.

Oman kaupungin tai M2-Kotien talon Facebook-ryhmästä kannattaa kysellä vinkkejä kierrätyspaikoista. Omasta talosta voi löytyä muitakin kierrättäjiä, joiden kanssa voi sopia yhteisestä kuljetuksesta kauempana sijaitsevalle vaatekeräyspaikalle.

”Esimerkiksi Hope ry:n keräyspiste sijaitsee Pitäjänmäellä ja meillä ei ole autoa. Siksi olen antanut sinne lähtevät vaatteet ystävälle, ja hän vie ne samalla kyydillä omien vaatteidensa kanssa. Yhteistyö ystävien ja naapurien kanssa kannattaa!”, Elina suosittelee.

Muista myös nämä kierrätyspaikat

Kierrätyskeskukset ympäri Suomen ottavat vastaan monenlaista tavaraa.

Kontti on Punaisen Ristin kierrätystavaratalo, jonne voi viedä ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia vaatteita.

Emmy.fi:ssä voi myydä käytettyjä, hyväkuntoisia merkkivaatteita.

HM:n, KappAhlin ja Lindexin myymälöihin saa viedä myös lumppua.

Avainsanat: , , ,