M2-lehdelle kaksi kunniamainintaa kansainvälisessä Folio Awards -kilpailussa

Kubon suunnittelema asukaslehti M2 sai kunniamaininnat kansainvälisessä Folio Awards -kilpailussa parhaan ulkoasun ja parhaan kannen sarjoissa.

”Olemme todella ylpeitä ja iloisia M2-Kotien lehtien menestyksestä Folio Awardseissa. Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme, jotka ovat luottaneet näkemykseemme”, Kubon luova johtaja Markus Frey sanoo.

Asiakasymmärrykseen perustuva design on aina ollut Kubon lähtökohta. ”Pyrimme ensin ymmärtämään asiakkaan maailmaa ja mietimme, mikä olisi paras tapa kertoa siitä”.

”Palkinnot arvostetussa ulkoasukilpailussa ovat sen ansiota, että sisältösuunnittelu ja konseptointi tehtiin perusteellisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Kun suunnittelutyö on tehty kunnolla, visuaalinen ilmekin saadaan viritettyä tukemaan asiakkaan viestejä parhaalla mahdollisella tavalla”, Markus Frey jatkaa.

Kubo suunnitteli yhdessä M2-Kotien kanssa monimediallisen M2-mediakonseptin reilu vuosi sitten.

Kilpailun sivut ja lista voittajista