Järjestä talvi pois kaapeista

1. Tarkista vaatteet ennen varastointia

Kun vuodenaika vaihtuu, on hyvä tehdä rehellinen tilannetsekki: oliko tämä takki aktiivikäytössä kuluneen kauden aikana? Tässä vaiheessa vaatteen käyttäminen on tuoreessa muistissa. Turhista, rikkinäisistä ja väärän kokoisista vaatteista on järkevä luopua ennen kuin ne laittaa varastoon säilytykseen ja tilaa viemään.

Eteinen ja vaatekaapit kannattaa järjestää niin, että näkyvillä ovat vain aktiivisessa käytössä olevat vaatteet. Opettele ajattelemaan säilytystilasi sesongeittain ja käy vaatteet läpi puolen vuoden välein.

Talvitakkia ei kannata roikottaa eteisessä ympäri vuoden, ja harva kaipaa joulukuussa kukallista pikkutoppia. Kun vaatteet ovat välillä poissa silmistä, ne tuntuvat kuin uusilta, kun otat ne puolen vuoden päästä uudestaan esiin.

2. Pakkaa, nimeä ja tee listoja

Pinottavat, läpinäkyvät muovilaatikot ovat näppäriä säilyttämiseen. Kokeile myös tyhjiöpusseja, joissa ylimääräinen ilma imetään pois imurilla ja vaatteet menevät pienempään tilaan.

Myös vetoketjulliset kestokassit ja sängynaluslaatikot ovat käytännöllisiä. Merkitse esimerkiksi maalarinteipillä laatikon tai kassin sisältö. Järjestä ne joko teemoittain, kuten ”kesätakit”, tai varaa jokaiselle perheenjäsenelle oma laatikko tai pussi.

Älä kuormita muistiasi! Tee varastoon viedyistä vaatteista lista ja teippaa se eteisen kaapinoven sisäpuolelle tai tallenna lista kännykkääsi. Näin voit helposti puolen vuoden päästä tarkistaa, mitä kokoa ne viime vuoden lasten sandaalit tai talvihanskat olivatkaan. Vältyt turhilta ostoksilta!

Varastoi vaatteet puhtaina. Kengistä voit karistaa selvimmät liat pois ennen varastointia ja laittaa esimerkiksi saappaiden sisään rullalle sanomalehtiä. Kenkien lankkauksen paras aika on säilytyksen jälkeen, ennen käyttöönottoa.

3. Järjestä säilytyspaikka eri sesongin vaatteille

Älä ripottele säilytyslaatikoita ja -kasseja sinne tänne, vaan pyri järjestämään kotiisi tietty paikka, jossa säilytät kaikkia toisen kauden vaatteita. Näin löydät keväällä tarvitsemasi vaatteet helposti, etkä joudu kaivelemaan sandaaleja ja shortseja monesta paikasta.

Monessa kodissa hyviä säilytyspaikkoja ovat esimerkiksi kellarikomero, sängyn alusta tai vaatekaappien ylähyllyt.

4. Hyödynnä kellarivaraston seinät

Vapauta varastosta lattiatilaa ripustamalla osa tavaroista seinälle. Hanki kellarivarastoosi esimerkiksi naulakko ja S-koukkuja tai vaaterekki pukupusseille.

Ripusta koukkuihin tavaroita suurissa kestokasseissa. Myös Ikean siniset kassit ovat käteviä. Niihin saat mahtumaan paljon vaatteita tai kenkiä. Muista nimetä kassit!

5. Mitä, jos kellarikomeroon ei mahdu?

Onko kellarivarastosi jo niin täynnä, ettei ovea meinaa saada kiinni? Seuraavaksi voit kysyä itseltäsi, mitä niin tärkeää tavaraa siellä seisoo. Entä jos luopuisit turhasta ja antaisit enemmän tilaa sille, mitä oikeasti käytät ja tarvitset?

Palauta mieleesi, että koti on elämistä varten, ja vaatteet ovat sinulla olemassa siksi, että ne palvelevat tarpeitasi. Olisi hyvä, jos kaapit eivät olisi liian täynnä, niin että löydät tarvitsemasi helposti, eikä kaappi mene pienestä penkomisesta sekaisin. Turhan tavaran säilyttäminen kuormittaa niin kotia kuin ajatuksiakin!

Vinkit antoi ammattijärjestäjä Laura Holmström, joka pitää Järjestysvinkit.fi-sivustoa ja Tunnesuhde-blogia, josta löydät lisää vinkkejä kodin tavarakaaoksen selättämiseen.

Teksti: Krista Ahola / Kuvat: iStock