Vapaat vuokra-asunnot, Kangasala
Tutustu vapaisiin vuokra-asuntoihin Kangasalla Suoraman alueella.
Esimerkkejä vapaista asunnoista Kangasala
Katso kaikki vapaat asunnot Kangasala
Kaikki M2-Kotien talot Kangasala
Kangasala on lähellä ja helposti saavutettavissa
Muutto Kangasalaan houkuttelee monia kaupungin sijainnin takia lähellä Tamperetta. Matka-aika Tampereelta Kangasalle vaihtelee asuinalueittain, mutta nopeimmillaan pääset autolla Tampereen keskustaan alle puolessa tunnissa. Oma auto ei välttämättä ole tarpeen, sillä bussilinjoja on lisätty ja esimerkiksi Suoraman alueelta on lähtöjä lähes vartin välein ja matka-aika Tampereen keskustaan on noin 40 minuuttia. Kangasalan sisällä pääsee myös liikkumaan hyvin ja esimerkiksi koulumatkat ja kauppareissut hoituvat kätevästi pyörällä tai kävellenkin, sillä palvelut ovat yleensä lyhyen matkan päässä.
Kangasalla - oksalla ylimmällä – asuminen Kangasalla
Se millaisia palveluja uusi paikkakunta tarjoaa asukkailleen mietityttää monia, jotka ovat harkitsemassa muuttoa Kangasalle. Kaupunki mainostaa itseään seuraavalla lupauksella: “Sujuvaa arkea, kasvua, tekemisen meininkiä, loistavaa palvelua ja välittämistä”. Kangasala on eteenpäinkatsova kaupunki, joka haluaa palvella asukkaitaan paremmin ja kehittää palvelujaan ja elinkeinoelämää. Lapsiperheille löytyy hyvin hoito- ja koulupaikkoja ja Kangasalan lukiossa opiskellaan nykyaikaisissa uusissa tiloissa Roine-kampuksella. Monet lukiolaiset opiskelevat lisäksi Tampereen lukioissa.
Kangasalan keskustassa sijaitsee suurin osa palveluista, terveyskeskus, isoimmat koulut ja uimahalli. Myös muilla alueilla löytyy palveluita ja kauppoja eivätkä välimatkat ole pitkiä. Kaupungin keskustaan on rakentunut Kulttuurikortteli, jonka muodostavat pääkirjasto, Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo. Lisäksi Kulttuurikortteliin kuuluvat pääkirjaston yhteydessä toimivat nuorisotila Sentteri, Valkeakoski-opiston Kangasalan toimipisteen tiloja sekä kahvila Novellia ja Kulttuuriravintola Jalmari. Kulttuurikortteli on helposti saavutettava ja se sijaitsee kaupungin keskustassa torin laidalla.
Vaikka Kangasalla on omiakin palveluita, on Tampereelle helppo matkustaa esimerkiksi kulttuurin ja vapaa-ajan viettoon . Tampere on kuuluisa teattereistaan ja tapahtumia löytyy joka makuun.
Kangasalan ulkoilumaastot ovat vertaansa vailla. Usein ulkoilureitit alkavat lähes kotiovelta ja harjumaasto tarjoaa tarvittaessa kovempaakin treeniä esimerkiksi Sorolan kuntoportaissa. Muutto Kangasalaan tuo luultavasti reilun parannuksen ulkoharrastuksiin ja huomaat liikkuvasi enemmän luonnossa nauttien upeista maisemista.
Suorama asuinalueena
M2-Kotien vuokra-asunnot Kangasalla sijaitsevat Suoraman kaupunginosassa, joka sijoittuu Kangasalantien varteen. Suoramalta on hyvät yhteydet Tampereelle, sillä keskustaan on matkaa vain 15 km ja busseja lähtee noin 20 minuutin välein. Alueen asuntokanta on monipuolistunut ja sen rakennuskanta on uudistunut viime vuosina. Lisäksi monia aiemmin rapistumaan päässeitä kerrostaloja on remontoitu.
Vuokra-asunto Suoramalla on hyvä valinta, sillä alueen ulkoilumaastot ovat vertaansa vailla. Suoramalta löydät myös liikuntahallin ja palloilu- ja luistinkenttiä. Luonnon ja liikuntapaikkojen lisäksi Suorama on asuinalueena sopiva lapsiperheille, sillä siellä on esimerkiksi päiväkoti ja alakoulu. Eikä yläkoulukaan ole kaukana.
Suoraman puolesta puhuu myös kauppojen läheisyys. Alueelta löytyvät isot automarketit ja monia muita erikoisliikkeitä. Suoramasta ei siis välttämättä tarvitse lähteä kauemmas asioille vaan saat hyvät palvelut kivenheiton päässä kodistasi.
Muutto Kangasalaan tarjoaa mahdollisuuksia hyvään asumiseen
Kangasala on kasvava ja kehittyvä kaupunki Pirkanmaalla ja se uudistuu Tampereen vetovoiman ansiosta. Kangasalaan muuttaa jatkuvasti uusia asukkaita, sillä se tarjoaa upeaa luontoa, rauhallisen ympäristön kasvattaa perhettä ja kohtuuhintaista asumista. Hyvät yhteydet Tampereelle ja muualle Pirkanmaalle tekevät Kangasalasta suositun asuinpaikan. Kangasala ei ole vain Tampereen esikaupunkialuetta, vaan sillä on pitkä oma historia ja kaupungin kulttuurielämä on vilkasta. Kangasala ei ole mikään uinuva taajama vaan aktiivinen ja eteenpäin katsova hyvän asumisen kaupunki.
Tutustu nyt vapaisiin vuokra-asuntoihimme Kangasalla ja jätä asuntohakemus.
Jätä asuntohakemus