Asunnottomuuden kasvu on mittaushistorian suurin – ”nyt on peiliin katsomisen paikka”
Yksineläviä asunnottomia on nyt 4 579, ja kokonaisasunnottomuus kasvoi vuodessa 20 prosenttia. Edellinen merkittävä kasvu nähtiin vuonna 2024, jolloin yksinelävien asunnottomien määrä lisääntyi 11 prosenttia eli 377 henkilöllä. Sitä edeltävä huippuvuosi oli 2008, jolloin kasvu oli 5,7 prosenttia eli 430 henkilöä.
”Asunnottomuus ei ole kasvanut peräkkäisinä vuosina sitten vuoden 2009. Tuolloin asunnottomuusluvut saatiin käännettyä laskuun laajalla asunnottomuusohjelmalla, jossa luotiin Asunto ensin -malli. Nyt tarvitaan samanlaista tahtoa”, sanoo Teija Ojankoski, Y-Säätiön toimitusjohtaja.
Ihmiset eivät pääse avun piiriin ajoissa
Asunnottomuuden kasvu kertoo ennen kaikkea siitä, että palvelujärjestelmä reagoi liian myöhään. Hyvinvointialueiden palvelutarjonta on vasta hiljalleen palautumassa sote-uudistusta edeltäneelle tasolle, mikä näkyy avun saannin viivästymisenä. Tämän seurauksena asunnottomuuden riski ehtii realisoitua ennen kuin tuki käynnistyy.
”Suomalainen yhteiskunta on viime vuodet kulkenut suuntaan, jossa aikaisempaa useammat tippuvat kelkasta ja menettävät kotinsa. Palvelut eivät pysty vastaamaan avun tarpeeseen, vaikka hyvää työtä ihmisten asumisen turvaamiseksi tehdään ympäri maata,” jatkaa Ojankoski, joka on mukana hallituksen pitkäaikaisasunnottomuutta vuoteen 2027 mennessä poistavan ohjelman johtoryhmässä.
Asunnottomuutta kokevien joukossa on yhä enemmän pienituloisia ihmisiä, joilla ei ole muita merkittäviä elämänhallinnan haasteita. Taloudellisten puskurien puuttuessa pienikin muutos tuloissa tai etuuksissa voi johtaa oman asunnon menettämiseen.
”Asunnottomuuden uhka koskettaa nyt isompaa joukkoa kuin mihin olemme tottuneet tai mitoittaneet palvelujärjestelmämme. Asumistuen ja toimeentulotuen leikkaukset tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa monen ihmisen ja perheen talous on jo valmiiksi veitsen terällä, synnyttävät tilanteita, joissa omasta kodista ei pystytä pitämään kiinni”, Ojankoski kuvaa.
Asunnottomuus kasvaa, vaikka ratkaisut tunnetaan
Erityisen huolestuttavaa on pitkäaikaisasunnottomuuden kasvu sekä lapsiperheiden asunnottomuuden jatkuminen. Varken selvityksen mukaan pitkäaikaisasunnottomia on 1 306, ja heidän määränsä kasvoi vuodessa 29 prosenttia, eli selvästi nopeammin kuin asunnottomuus kokonaisuudessaan. Tämä osoittaa, että yhä useampi jää asunnottomaksi pitkäksi aikaa sen sijaan, että tilanne katkaistaisiin ajoissa.
Lapsiperheiden asunnottomuutta ei olla saatu laskuun, mikä kertoo siitä, että nykyiset toimet eivät ole riittäviä asunnottomuuden ehkäisemiseksi. Pitkäaikaisasunnottomuuden kasvu näkyy myös nuorten ja naisten joukossa.
Hallitus on käynnistänyt pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävän ohjelman, jota toteutetaan hyvinvointialueiden ja suurimpien kaupunkien yhteistyönä. Ohjelma on tehostanut asunnottomuuden piirissä olevien tunnistamista ja palveluihin pääsyä, mutta kasvuluvut osoittavat, ettei tämä ole riittänyt pysäyttämään pitkäaikaisasunnottomuuden lisääntymistä.
”Suomalaista asunnottomuustyötä on kehitetty lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Asunto ensin -periaatteella, jossa koti on ihmisoikeus ja asunto on ensimmäinen apu. Jotta malli toimii käytännössä, asumiseen liittyvien etuuksien on vastattava todellista tarvetta. Sosiaalinen tarveharkinta on palautettava asumiseen liittyviin etuuksiin, jotta ihmiset eivät putoa tuen väliin ja päädy pitkäaikaiseen asunnottomuuteen”, Ojankoski kertoo.
Ennaltaehkäisy on yhteiskunnalle edullisinta
Asunnottomuus on yhteiskunnalle aina kallein vaihtoehto. Kun ihmiset menettävät kotinsa, kustannukset kasaantuvat sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä kriisiluonteisiin toimenpiteisiin. Asumistuen merkitys on keskeinen, eivätkä markkinat yksin ratkaise asunnottomuutta.
”Leikkauspolitiikan säästöt jäävät saamatta, jos ihmiset menettävät kotinsa ja mahdollisuutensa turvalliseen arkeen. Ennaltaehkäisy ja ajoissa annettu tuki ovat sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevin tapa ehkäistä asunnottomuutta”, Ojankoski painottaa.
Asunnottomuus ei johdu yksilöiden ominaisuuksista vaan yhteiskunnallisista olosuhteista. Olemme siirtymässä suuntaan, jossa asunnottomuutta syntyy enemmän kuin sitä onnistutaan vähentämään, mikä voi lisätä asuinalueiden segregaatiota. Tilanne vaatii nopeita korjausliikkeitä: asumistuen taso on nostettava realistiselle tasolle ja sosiaalinen tarveharkinta on palautettava asumiseen liittyviin etuuksiin.
”Nyt on peiliin katsomisen paikka jokaiselle päättävässä asemassa olevalle. Yhteiskunnan sivistyksen mittarina on, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Pystymme paljon parempaan”, Ojankoski summaa.