Asunto ensin -laatusuositukset päivitettiin vastaamaan tämän päivän tarpeita
Asunto ensin ohjaa asunnottomuustyötä
Asunto ensin on suomalaisen asunnottomuustyön keskeinen periaate, toimintamalli ja ajattelutapa. Se perustuu ajatukseen kodista ihmisoikeutena. Kaikilla on oikeus omaan asuntoon, ja ensimmäinen asunnottomuutta kokeville tarjottava tuki on oma asunto.
Suomalaista Asunto ensin -mallia on rakennettu ja kehitetty kohta 20 vuotta. Ensimmäiset ohjeistukset pohjautuvat vuonna 2007 julkaistuun Nimi Ovessa -raporttiin, jota laati ympäristöministeriön asettama työryhmä. Vuonna 2008 käynnistettiin ensimmäinen Asunto ensin -malliin pohjautuva valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, jonka tavoitteet perustuivat Nimi Ovessa raporttiin.
Kaikissa asunnottomuusohjelmissa tämän jälkeen on korostettu Asunto ensin -mallin mukaista työotetta. Tavoitteena on ollut tarjota ja kehittää asunnottomuutta kokeville pysyviä asumisratkaisuja sekä vähentää asunnottomuutta.
”Onnistumiset asunnottomuustyön piirissä ovat perustuneet Asunto ensin -mallin laajentumiseen, vakiintumiseen ja työn jatkuvaan kehittämiseen. Päivitetyt laatusuositukset auttavat varmistamaan, että asunnottomuustyö on laadukasta ja vaikuttavaa jatkossakin”, sanoo Asunto ensin Verkostokehittäjien vastaava koordinaattori Maria Degerman.
Asunto ensin Verkostokehittäjät päivittivät suositukset yhteistyössä kentän kanssa
Laatusuositusten päivitys tehtiin Asunto ensin -esihenkilöverkostossa, ja sen työskentelyn tueksi toteutettiin kysely, johon vastasi 16 Asunto ensin -yksikköä. Tulosten mukaan mallin perusperiaatteet, kuten asumisen pysyvyys ja kodin näkeminen perusoikeutena, toteutuvat hyvin. Kehittämiskohteita löytyi erityisesti kotiin vietävän tuen vahvistamisesta, palvelujen pitkäjänteisyyden turvaamisesta sekä henkilöstön koulutuksen lisäämisestä.
Asunto ensin -mallin laatusuositusten tarkoitus on tukea mallin käytännön toteutusta ja juurtumista. Ne on koottu toiminnan rakenteita ja edellytyksiä käsittelevään osioon sekä neljän Asunto ensin -mallin periaatteen alle. Jokaisessa osiossa on tiivis teoriaosuus ja konkreettiset suositukset toiminnan tueksi.
Asunto ensin -laatusuositukset
Asunto ensin -mallin laatusuositusten tarkoitus on tukea mallin käytännön toteutusta ja juurtumista. Ne on koottu toiminnan rakenteita ja edellytyksiä käsittelevään osioon sekä neljän Asunto ensin -mallin periaatteen alle. Jokaisessa osiossa on tiivis teoriaosuus ja konkreettiset suositukset toiminnan tueksi.
Toiminnan suunnitelmallisuus ja vaikuttavuus edellyttävät selkeitä rakenteita, ohjeistuksia ja johdonmukaisesti johdettua työtä:
Organisaation perustehtävä ja toiminnan arvot on määritelty ja ne ovat henkilöstön tiedossa. Ne ohjaavat jokapäiväistä työtä ja tukevat Asunto ensin -periaatteen toteutumista.
Asiakasprosessit on kuvattu kattavasti. Kuvauksiin sisältyvät myös yhteistyökäytännöt ja eri toimijoiden vastuut.
Asunnot sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella osana muuta yhdyskuntarakennetta. Tilaratkaisut tukevat arjen mielekkyyttä ja osallisuutta.
Henkilöstöresurssit mitoitetaan asiakkaiden tuen tarpeen mukaan. Tämä mahdollistaa myös sosiaalisen kuntoutumisen tukemisen ja suunnitelmallisen naapurustotyön, johon on osoitettu omat resurssinsa.
Henkilöstöllä on vähintään sosiaali- tai terveysalan peruskoulutus sekä tehtävään tarvittava erityisosaaminen. Uusi henkilöstö perehdytetään Asunto ensin -periaatteisiin ja työn tueksi on tarjolla koulutusta ja työnohjausta.
Toiminnassa on sisäänrakennettu jatkuvan parantamisen kulttuuri: asukkailta, henkilöstöltä ja sidosryhmiltä kerätään palautetta säännöllisesti, vaikuttavuutta seurataan suunnitelmallisesti ja uusia toimintatapoja kokeillaan matalalla kynnyksellä.
Palvelujen hankinta perustuu asiakastarpeisiin. Hankinnoissa huomioidaan Asunto ensin -periaatteet ja laatusuositukset.
Asunto ensin -palveluissa asuminen on itsenäistä ja perustuu pääsääntöisesti huoneenvuokralakiin. Palvelut tarjotaan asumisen rinnalle, ei sen ehtona.
Asukkaalla on huoneenvuokralain mukainen vuokrasopimus. Poikkeustapauksissa, kuten arviointiyksiköissä, asuminen voidaan järjestää muulla tavalla yksilöllistä palvelutarvetta vastaavasti.
Asumisen haasteisiin, kuten häiriöihin tai vuokravelkoihin, reagoidaan nopeasti ja ratkaisukeskeisesti. Asukasta tuetaan tilanteen selvittämisessä.
Yhdessä asukkaan kanssa laaditaan ja päivitetään säännöllisesti palvelusuunnitelma. Asukas saa tarvittaessa tukea palveluohjaukseen ja pääsyyn perus- ja erityispalveluihin.
Tukipalvelut joustavat yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kaikkia asukkaita kohdellaan yhdenvertaisesti.
Asumista ei sidota palvelujen vastaanottamiseen. Tuen tarpeen muuttuminen ei tarkoita automaattisesti asumismuodon vaihtoa, ja asumisen jatkuvuus turvataan myös tuen päättyessä.
Asumissosiaalinen työ vähentää haittoja. Asukkaalla on oikeus vain olla ja asua – osallistuminen palveluihin ei ole pakollista, kunhan vuokralaisen velvollisuudet hoidetaan.
Asukkaalla on oikeus osallistua omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon ja vaikuttaa palvelujen sisältöön.
Asukas osallistuu aina häntä koskevaan päätöksentekoon.
Asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa itselleen parhaiten sopivan asumismuodon valintaan (esim. hajautettu, yksikkömuotoinen, päihteetön tai päihteitä salliva).
Palvelut ja aktiviteetit suunnitellaan asukkaan toiveiden mukaisesti, ja valintoihin saa tarvittaessa tukea.
Asukas tietää, miten voi vaikuttaa asumista, yhteisöä ja palvelun toteutusta koskeviin asioihin.
Kuntoutuminen ja voimaantuminen tapahtuvat asukkaan ehdoilla, hänen omien voimavarojensa ja kiinnostuksen kohteidensa pohjalta.
Asukkaan kanssa keskustellaan säännöllisesti hänen tavoitteistaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Uusia näkökulmia tutkitaan yhdessä.
Asukkaan osaamista ja onnistumisia tuodaan näkyväksi ja niistä annetaan myönteistä palautetta.
Keskinäistä luottamusta ja yhteisöllisyyttä vahvistetaan arvostavan kohtaamisen kautta. Asukaspalautetta kerätään säännöllisesti.
Asukasta rohkaistaan ottamaan vastuuta arjestaan, ja samalla hänelle varmistetaan tieto tuen ja avun saatavuudesta.
Koti luo perustan osallisuudelle ja ympäröivään yhteisöön kiinnittymiselle.
Asunto koetaan kodiksi. Vuokrasopimukset ja hallinnolliset ratkaisut tukevat asumisen pysyvyyttä. Muutostilanteet hoidetaan suunnitelmallisesti ja asukasta tuetaan siirtymissä.
Asukkaan osallisuutta tuetaan sekä omassa elämässä että lähiyhteisössä. Luonnollisten verkostojen, kuten perheen, merkitys huomioidaan.
Ympäristötyö toteutetaan suunnitelmallisesti. Asukkailla on keskeinen rooli ympäristötyön toteutuksessa ja yhteisöissä vahvistetaan suvaitsevaisuutta sekä ehkäistään leimaantumista lähiympäristössä.
Yhteistyökumppaneiden kanssa kehitetään jatkuvasti uusia tapoja edistää osallisuutta ja integroitumista.
Laatusuositusten päivitys vahvistaa Asunto ensin -mallin asemaa suomalaisessa asunnottomuustyössä ja tukee työn kehittämistä niin hyvinvointialueilla, järjestöissä kuin palveluntuottajienkin arjessa.