Järvenpäässä asuvia hemmotellaan kulttuurielämyksillä

Järvenpäässä on loistavat liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet. Lisäksi Järvenpäästä ja sen lähiseuduilta löytyy paljon tekemistä kulttuuria rakastaville, bloggaa Jäkessä kasvanut Laura Penttilä.

Soittajat Janne-kävelykadulla

Vain vajaan puolen tunnin junamatkan päässä Helsingin keskustasta sijaitsee perinteikäs keskiuusimaalainen kulttuurikaupunki Järvenpää, tuttujen kesken ”Jäke”.

Eläminen Järvenpäässä on edullisempaa kuin Helsingissä, ja kaikki arjen tarpeelliset palvelut terveyskeskuksesta vaatekauppoihin ja kirjastoon löytyvät omasta kotikaupungista. Ehkä juuri siksi tämän muuttovoittoisen kaupungin väkiluku on kasvanut jo yli 40 000 asukkaaseen.

Tutustu M2-Kotien vuokra-asuntoihin Järvenpäässä!

Rata tuo hyvät yhteydet kotiovelle

Järvenpäässä on keskustan lisäksi kaksi juna-asemaa, Sibeliuksen kotitalon mukaan nimetty Ainola sekä keskustan pohjoispuolella sijaitseva Saunakallio. Suuri osa järvenpääläisistä kulkeekin kätevän ja nopean junayhteyden ansiosta päivittäin töihin tai opiskelemaan pääkaupunkiseudulle.

Järvenpäästä ei kuitenkaan tarvitse poistua, sillä viihde ja vapaa-ajan palvelut löytyvät kotikulmilta. Kaupungissa on muun muassa monipuolinen konserttisali Järvenpää-talo, elokuvateatteri, jäähalli ja uimahalli.

Ympäröivä luonto metsineen ja vesistöineen tarjoaa hulppeat mahdollisuudet omatoimiseen liikkumiseen ja retkeilyyn.

Talvella Tuusulanjärven jäällä voi hiihtää tai luistella retkiluistimilla. Kesällä järven ympäri kulkee suosittu pyöräilyreitti ja sen uimarannoilla voi pulahtaa vilvoittavaan veteen.

Suomen parasta sushia ja Sibeliuksen säveliä

Tuusulanjärven rannalta löytyy myös paljon sellaista, jota muualla ei ole.

Järvenpääläinen meininki on rentoa ja persoonallista, eivätkä paikalliset yrittäjät pelkää ottaa riskejä liiketoiminnassaan. Yksi heistä on kauppias, jonka ansiosta muidenkin paikkakuntien kulinaristit ovat löytäneet tiensä Järvenpäähän: K-Citymarket myy ylistettyä sushiaan noin 19 000 palaa viikossa.

Kaupungin kulttuurielämä on poikkeuksellisen rikasta. Taiteilijat Sibeliuksesta alkaen ovat viihtyneet Järvenpäässä, ja kansallissäveltäjän kotimuseo Ainola on erittäin suosittu turistikohde. Katso kuvakollaasi Ainolasta:

Nykyään järvenpääläisiä hemmotellaan vuoden aikana myös kolmella omalla musiikkifestivaalilla, joista kevään ensimmäinen on maaliskuussa järjestettävä Värinää-festivaali.

Perinteikkään Puistobluesin lisäksi kävijöitä virtaa vielä heinäkuussa Meidän Festivaalille, joka on Järvenpään Sibelius-seuran järjestämä poikkitaiteellinen tapahtuma Tuusulanjärven maisemissa.

Haussa oma koti? Tutustu M2-Kotien vuokra-asuntoihin Järvenpäässä!

Avainsanat: , ,