Kesä on lahtelaisen parasta aikaa

M2-Kotien Lahden toimistossa työskentelevä Henni Rajala vinkkaa, mitä kaikkea Lahti tarjoaa kesällä, ja miksi ”Lahessa” on kiva asua vaikka vuoden ympäri.

Kuva Lahden torilta
Lahden kauppatori on erityisesti kesäisin vilkas kohtaamispaikka. Kuva Panu Salonen/ Visit Lahti

Lahdessa, tai lahtelaisittain sanottuna Lahessa, viihtyvät kaikenlaiset ihmiset.

Kaupunki tarjoaa monipuolisesti luontoa, kulttuuria ja urheilua. Kaunis järvikaupunki on keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien varrella, mukavan matkan päässä useasta muusta suuresta kaupungista.

Koti haussa? Kurkkaa M2-Kotien vapaat vuokra-asunnot Lahdessa.

Lahdessa on aina luonto lähellä

Lahti on todistetusti vehreä, sillä kaupunki on Euroopan vihreä pääkaupunki vuonna 2021.

Lahti ja Lahden seutu tarjoaa luonnonystävälle upeita elämyksiä. Tutustu esimerkiksi Häränsilmään, Linnaistensuohon tai Hollolassa sijaitsevaan Kiikunlähteeseen.

Ulkoilijalle reittejä Lahdessa riittää. Aivan keskustan tuntumasta pääsee Radiomäelle kiertämään ikoniset Lahden radiomastot, lyhyen kävelymatkan päässä siintää Lahden hyppyrimäet ja Salpausselän alueen ulkoilureitit.

Hieman kauempana keskustasta löytyy Lapakiston luonnonsuojelualue, josta on myös esteetön kulkureitti. Luonnossa liikkuessa muista aina kunnioittaa ympäristöäsi ja lähialueiden asukkaita.

Lahden keskustasta on lyhyt matka luontoon. Kuva Johanna Jarva/ Visit Lahti

Monenlaisten kulttuurielämysten kaupunki

Lahden seudun kulttuuritarjonta on kesällä ja myös ympäri vuoden monipuolinen. Kesän aikana lahtelaisia viihdyttää lukuisat konsertit, kesäteatterit, näyttelyt ja elokuvat. Lahden alueen tapahtumat tarkistaa kätevästi Etelä-Suomen Sanomien menoinfosta.

Kesän 2019 yksi odotetuimmista kesäteatteriesityksistä on Heinolan kesäteatterin Pokka pitää, jonka pääroolissa Hyacinth Bucketina esiintyy näyttelijä Jaana Saarinen.

Kulttuuritapahtumien ohessa kannattaa pysähtyä nauttimaan paikallisten kahviloiden herkullisesta tarjonnasta. Matkakeskuksen alueella kannattaa poiketa ihanassa Asemapäällikön kahvilassa, keskustassa olevassa tunnelmallisessa Kahvila Oskarissa tai Lahden satamassa Kahvila Karirannassa.

Kuva Lahden keskustasta Aleksanterinkadulta
Lahden keskustaa halkoo Aleksanterinkatu. Kuva Lassi Häkkinen/ Lahden kaupunki

Ympärivuotisesti keikkoja ja konsertteja tarjoaa esimerkiksi Möysän Musaklubi (eli Mössö) Hämeenkadulla ja Sibeliustalo Lahden satamassa.

Museoiden ystävä suuntaa perinteisten radio- ja tv-museon sekä hiihtomuseon lisäksi vanhan Hennalan kasarmin tiloissa sijaitsevaan Apulandiaan, joka kertoo Apulanta-yhtyeestä.

Lahti on urheilukaupunkien aatelia

Kesäisin Lahden seutu tarjoaa huikeat puitteet liikunnan harrastamiselle.

Kokeile esimerkiksi Lahden alueen kuntokeskusten tarjoamia ilmaisia puistojumppia ja -joogia, tai pulahda uimaan hyppyrimäkien juuressa sijaitsevaan maauimalaan, joka palvelee asiakkaitaan syksyn alkuun saakka.

Matkakeskukselta voit napata käyttöösi kaupunkipyörän ja kiertää kaunista kaupunkia ilmaiseksi neljän tunnin ajan.

Lahdessa järjestetään myös ympärivuotisesti erilaisia urheilutapahtumia. Kesällä 2019 voit pistää itsesi likoon esimerkiksi Ironmanissa kesäkuun lopussa tai seurata tapahtumaa katsojana. Talviurheilun ystävä nauttii perinteisistä Salpausselän eli Salppurin kisoista helmi-maaliskuussa.

Onko sinulla haussa koti Lahdesta? Tutustu M2-Kotien vuokra-asuntoihin.

Avainsanat: , ,