Ota kuitti talteen! 4 askelta kohti oman elämän talousjohtajuutta

Vähäisetkin tulot riittävät elämiseen, kunhan hallitsee menot hyvin. Omassa taloudessa hallinnan tunne luo myös turvallisuutta ja uskoa tulevaan.

Monilla meistä on halu pitää huolta itsestämme ja mitata erilaisia tekijöitä. Sitä varten tarkkaillaan syömisiä, harrastetaan liikuntaa, pidetään ruokapäiväkirjaa ja Sports Trackeria. Samanlaista huomiota kannattaisi kiinnittää myös oman talouden menoihin ja tuloihin.

Rahankäyttöön voi liittyä häpeän ja syyllisyyden tunteita.

Silti talouspulmista, säästämisen tavoitteista ja unelmista kannattaa jutella läheisille ja kavereille. Heiltä voi saada tsemppiä ja uusia säästövinkkejäkin. Samalla oma tavoite jäsentyy ja tulee näkyväksi. Rahan käyttöä kannattaa suunnitella ja siitä pitää puhua!

Usein tiedämme aika hyvin tulomme, sen mitä saamme palkkaa, eläkettä ja erilaisia tukia kuukaudessa. Mutta entä ne menot? Yksinkertainen totuus on edelleen, että kun tuloja on enemmän kuin menoja, rahaa jää säästöön, muutoin eletään velaksi ja se ei kannata. Nettikauppa, osamaksut, pikavipit ja luottokortit tekevät rahasta ja velkojen hoitokuluista näkymättömiä. Siksi menojen seuraaminen on tärkeää.

Kirjaamalla kulusi muistiin tiedät mihin rahasi valuvat ja mistä ehkä voisit säästää.

Neljä vinkkiä pienten tulojen venyttämiseen:

1. Vastaa ”kyllä” kun sinulta seuraavan kerran kysytään ”Haluatko kuitin” – ja ota se myös talteen.

Jos käyt kerran viikossa juomassa latten, tarkoittaa se noin 15 euroa kuukaudessa. Mikäli poikkeat kauppaan tai nettiin joka toinen viikko pienille vaate- ja kosmetiikkaostoksille, saattaa se tarkoittaa kuukautta kohden 80-100 euroa. Ehkäpä vielä lottoat tai veikkaat 20 eurolla? Pistäydyt kenties pizzalle ja oluelle parina viikonloppuna, mikä kustantaa vähintään 20 euroa kerralta? Näin hurahtaa noin 200 euroa lähes huomaamatta.

2. Kokeile yhden kuukauden ajan kirjata kaikki menosi ylös. Tee se vaikka ruutuvihkoon tai netistä saataville lomakkeille.

Esim. Marttaliiton sivuilta löytyy hyvä malli, myös Excel on mainio työkalu. Muista kirjata rehellisesti aivan kaikki, ja voit huomata, että pienistä puroista kasvaa suuri virta. Ryhmittele menot: vuokranmaksu, sähkö- ja puhelinlaskut, vakuutukset, matkustaminen/auton kulut, päivähoito ja terveydenhuolto, elintarvikkeet, kosmetiikka, pesu- ja puhdistusaineet, harrastukset, ruokailut ja kahvittelut ulkona, sekalaiset pienhankinnat. Asumiseen, terveydenhuoltoon ja ravintoon liittyvät menot ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

3. Saatuasi tilanteesi selville, tuumaile hetken miltä se näyttää. Oletko tyytyväinen?

Onko menoja, joita voisit karsia? Käytätkö palveluita, jotka kannattaisi kilpailuttaa kuten vakuutukset, sähkösopimus, puhelin- ja nettiliittymät? Voisiko ruokaa valmistaa kotona edullisemmin ja syödä ulkona harvemmin? Oman elämäsi talousjohtajana sinä päätät miten rahasi käytät!

4. Tee tämän jälkeen tilanteeseesi sopiva tavoite.

Jos elät velaksi, ota ensimmäisessä vaiheessa tavoitteeksesi saada talous tasapainoon, eli tilanteeseen, jossa uutta velkaa ei enää tule ja vanha velka lyhenee kuukausittain. Sen jälkeen laadi säästötavoite, vaikka pienikin. Apuna voit käyttää perinteistä säästöpossua. Voit myös kysyä pankistasi neuvoa säästämiseen tilille tai rahastoihin. Kahden kympin säästö kuukaudessa kerryttää sinulle vuodessa 240 euron varakassan, josta on jo apua, jos esimerkiksi pesukoneesi hajoaa.

Taloudenhallinnassa luultavasti parasta on kuitenkin tunne siitä, että raha-asiat ovat kunnossa. Voit luottaa siihen, että oma talous kestää äkilliset yllättävät menot ja lomamatkan tai muun hankinnan voi toteuttaa omilla säästöillä silloin kun itse haluaa. Silloin tulevaisuuskin näyttää paljon kirkkaammalta.

Lue myös:

https://m2kodit.fi/tarina/talous-on-toivoa-taynna/