Raikasta ilmaa kevätkotiin

Kevät lämmittää ja valo virkistää suomalaisia päivä päivältä enemmän. Aurinko paljastaa myös kodin epäkohdat, kun isotöinen ikkunoiden pesu tuntuu päivä päivältä tarpeellisemmalta. Mutta mistähän johtuu, että kevätauringon paistaessa kodin sisäilma tuntuu yhtäkkiä tunkkaiselta ja pölyiseltä?

Keväällä katujen hiekoituspöly pöllyää talven jäljiltä ja koivun siitepöly alkaa vaivata allergisia. Kevät onkin monelle allergioista kärsivälle vaikeaa aikaa. Helpotusta tilanteeseen voi saada perusteellisella siivoamisella.

Yksi kotona tarkistettava, helposti unohtuva kohta löytyy katonrajasta: olenkohan muistanut puhdistaa ilmanvaihtoventtiilit? Ilmanvaihtojärjestelmän tehtävänä on ylläpitää rakennuksen hyvää sisäilmaa. Ilmanvaihdolla rakennukseen johdetaan riittävästi raitisilmaa hengitettäväksi sekä poistetaan jo käytetty ilma asunnosta. Tiesitkö, että jokainen meistä hengittää noin 15 000 litraa ilmaa vuorokaudessa?  Sisäilman laadulla on siis väliä.

Ilmanvaihtokanavien venttiilien puhtaana pitäminen kuuluu vuokralaisen vastuisiin, ja se kannattaa tehdä muutamia kertoja vuodessa. Puhdistamisen avulla voit varmistaa, että asuntoon pääsee riittävästi raikasta ja puhdasta ilmaa. Varrellisella lattiamopilla ja kertakäyttöliinalla saa helposti irtolian pois korkealla sijaitsevan venttiilin suulta. Voit myös imuroida venttiilin ympäriltä kapealla imurinsuuttimella.

Jos tuntuu siltä, ettei tuulettaminenkaan auta tunkkaiseen ilmaan, syy voi olla liian korkeassa sisäilman lämpötilassa. Liian lämmin asunto tuntuu tunkkaiselta, vaikka ilmanlaatu olisi varsin hyvä.

Ilmanvaihtoventtiiliä voit puhdistaa myös yleispuhdistusaineella ja lämpimällä vedellä kostutetulla siivousliinalla. Jos venttiilin saa melko helposti irti, ja se on erittäin pölyinen, sen voi pestä miedossa pesuvedessä astianpesuharjalla. Kuivata ja kiinnitä lopuksi venttiili paikoilleen. Ilmanvaihtoventtiilin kanssa kannattaa kuitenkin olla erittäin varovainen, sillä sen säätöjä ei missään tapauksessa saa muuttaa.

Imuroinnin, ikkunoiden pesun ja ilmanvaihtoventtiileihin kertyneen pölyn poistamisen jälkeen tekee mieli vielä tuulettaa. Kun kevätsäät ovat vielä viileät, tuulettaminen kannattaa hoitaa nopeasti ristivedolla, jottei patterien lämpötila nouse turhaan korkeaksi. Suosittelen aamuisin tehtävää tuuletusta, koska ilman aamuisin on puhtaampaa, yön kasteen jäljiltä.

Jos tuntuu siltä, ettei tuulettaminenkaan auta tunkkaiseen ilmaan, syy voi olla liian korkeassa sisäilman lämpötilassa. Liian lämmin asunto tuntuu tunkkaiselta, vaikka ilmanlaatu olisi varsin hyvä.

Lisätietoa: