Hirsitalossa keskellä kaupunkia

Vuokra-asuntotoimijan huolenpito merkitsee myös rakentamista ympäristöstä huolehtien. Siksi M2-Kodit on rakentamassa Jyväskylän Mannisenmäkeen kaksi kerrostaloa, jotka ovat lähes kokonaan puuta.

”Meillä on mahdollisuus kokeilla uudenlaista rakentamista. Tai oikeastaan voisi sanoa, että yleishyödyllisenä rakennuttajana se on velvollisuutemme”, projektipäällikkö Riku Lehtiö sanoo.

Puurakentaminen on Suomessa jälleen kasvussa. Jos Riku ei kavahtaisi sanaa, voitaisiin puhua jopa puurakentamisen trendistä.

”Kyse ei ole ohimenevästä muodista. Tultuaan takaisin puurakentaminen lähtee nyt kehittymään ja tulee vain kasvamaan.”

Ilmastovaikutukset syyniin

Merkittävä syy rakennushankkeelle on ilmasto, jonka lämpenemistä myös rakentamisen hiilidioksidipäästöt edistävät.

Puun käytössä ajatuksena on, että eläessään ja kasvaessaan puu sitoo hiilidioksidia itseensä ja muuttaa sen yhteyttäessään hapeksi. Puulla myös korvataan esimerkiksi betonia, jonka valmistaminen vaatii energiaa.

Riku painottaa, että yhtiön kuvaa kiillottavaa viherpesua ei haluta. Sen sijaan puurakentamisen ilmastovaikutuksesta halutaan M2-Kodeilla tiukkaa faktaa.

”Olemme puurakentamisessa vasta alussa. Haluamme selvittää, mitä eri rakennusmateriaalien ilmastovaikutukset oikeassa elämässä ovat.”

Hallittua rakentamista

Puun käytöllä voidaan pitää huolta ihmisten terveydestä. Jyväskylän Mannisenmäellä käytetty materiaali on niin sanottua CLT:tä (Cross Laminated Timber) eli ristiliimattua massiivipuuta. Rinnetontille nousevan talon betonisia perustuksia lukuun ottamatta koko talo on tehty CLT-elementeistä.

”Se on kuin hirsitalo, mutta meillä hirret ovat koko kerroksen korkuisia.” Juuri se tekee Jyväskylän kerrostaloista lajissaan erityisiä, vaikka puukerrostaloja on muuallakin. Paikan päällä talot kootaan täysin valmiista tilaelementeistä, jotka on valmistettu Elementti Sampo Oy:n tehtaalla Kuhmossa.

”Kaikki tilaelementit on rakennettu kokonaan kuivissa tehdasolosuhteissa ja koottu paikan päällä vain kuivalla säällä. Samanlaista kuivattamista kuin betonin kanssa rakentamisen aikana ei siis tarvita.”

Kuin Lego-palikat paikoilleen

Kun talot kesän alussa valmistuvat, ylemmistä kerroksista katsotaan puiden latvojen ylitse järvimaisemiin. Ei uskoisi, että ympärillä ovat tehtaalla valmistuneet tilaelementit.

Talon 36-neliöiset yksiöt ja 48,5-neliöiset kaksiot on koottu tehtaalla valmiiksi ja loksautettu paikan päällä hieman Lego-palikan tapaan toisiinsa kiinni. Suuremmat, 67,5 neliön kolmiot puolestaan rakentuvat kahdesta moduulista.

Asukkaan arjessa moduulit tai rakennustekniikka eivät näy. Lehtiö uskoo, että hallituissa olosuhteissa tapahtuva puurakentaminen voi johtaa yhä parempaan rakentamisen laatuun. Lisäksi nykylaskelmilla CLT vaikuttaa hiilijalanjäljeltään aavistuksen betonia ympäristöystävällisemmältä.

”Uskon, että jatkossa käytämme eri paikoissa tarkoituksen mukaan eri materiaaleja. Puurakentaminen kehittyy ja pakottaa luultavasti myös betoniteollisuuden kehittämään yhä ekologisempia ratkaisuja.”

Juttu on alunperin julkaistu M2-lehdessä 1/2020.

Seuraava M2-Kotien puukerrostalo valmistuu toukokuussa 2021 Kuopion Saaristokaupunkiin. Lue lisää aiheesta.