Jallukasta tuli koti – Mykkäfilmejä, pizzaa ja yhteisiä omenoita

Peili on vielä ripustamatta, mutta muuten tavarat ovat jo paikoillaan. Olohuoneeseen on sitten viime näkemän kohonnut korkea kirjahylly, ja toisella puolella betoniseinän vierustaa kulkevat pienenpienet puiset rappuset ylös parvelle. Ne ovat Kian, 27, ja Antin, 34, kissoja Sylviä ja Eeviä varten. Nukkumaparvelle vievät puolapuut olivat kisuille turhan jyrkät.

Toisin kuin puoli vuotta sitten, parvekkeelta ei enää näe merelle. Jätkäsaareen on noussut vauhdilla uusia taloja, ja nousee yhä. Puistokin on rakenteilla.

”Tämähän muuttuu koko ajan”, Antti sanoo. ”Mutta mun mielestä tämä on samaan aikaan jännittävä alue. Täällä on hyvä kuhina.”

Alakerran baariin sopii kutsua vieraitakin

Jätkäsaaren Malagankadulla sijaitsevan Jallukan asukkaat muuttivat taloon kertarysäyksellä maalis-huhtikuun vaihteessa keväällä 2017.

Talo on herättänyt paljon huomiota myös mediassa, sillä Malagankadun puoleisen siiven 25 Elmu-säätiön asuntoa vuokrataan Antin ja Kian kaltaisille musiikkialan ammattilaisille. Talossa on heille tarjolla myös äänieristettyjä soittohuoneita ja työtiloja.

Musiikki on Antille arkipäivää niin kotona kuin keikoilla. Pariskunnalla on kotonaan pieni huone musiikintekoa varten.

Antti ja Kia eivät ole soittohuoneita tarvinneet, mutta Jallukan kyljessä sijaitsevassa Malaga Barissa he ovat viihtyneet. Pariisin Kevät -yhtyeessä kitaraa soittava Antti on käynyt piipahtamassa siellä keikan jälkeen tai kutsunut palaverin koolle talon omaan baariin, kun sellainen kerran on. Kian suosikkeja ovat baarin ohuet pizzetat.

Yhteisiä elokuvailtoja ja aktiivista Facebook-vaihdantaa

Sen pariskunta on ainakin huomannut, että naapureiden kanssa ryhtyy helpommin juttusille, kun niin moni on samalla alalla.

Ja toisaalta talossa tuntuu muutenkin olevan poikkeuksellisen hyvä yhteishenki: omassa Facebook-ryhmässä vaihdetaan saunavuoroja ja lainataan äänikortteja. Onpa yksi asukkaista jopa järjestänyt oma-aloitteisesti elokuvailtoja, joissa hän heijastaa sisäpihan seinälle mustavalkoisia mykkäfilmejä.

”Se aloitti Chaplinilla ja jengi oli aika innoissaan”, Kia kertoo.

Hyvä henki lisää viihtyvyyttä

Talon toisella puolella M2-Kotien kaksiossa asuvien Johanna Luusuan, 28, ja Tanu Perinnön, 29, mukaan muusikkojen täyttämässä talossa on ollut hyvin rauhallista asua.

Hyvä henki on tehnyt Jallukasta Johannan ja Tanun mielestä erilaisen paikan asua.

Meteliä on kuulunut pariskunnan mukaan vain kerran. Se oli heti muuton jälkeen, kun naapuri kirosi seinän takana Ikea-kalusteiden kasaamista. Tanun sympatiat olivat naapurin puolella, sillä hänellä oli itselläänkin kokoamisurakka kesken.

Johanna ja Tanu arvelevat, että kaupunginosan uutuus yhdistää koko Jätkäsaarta. Kun suurin osa on vasta muuttanut alueelle, kaikki ovat ikään kuin samalla viivalla. Ainakin Jallukassa tämä tuntuu pitävän paikkansa.

”On tämä talo siinä määrin poikkeuksellinen, että kaikki ihmiset sanovat huomenta tai päivää. Tai saattavat jutella ohimennen jostain asiasta”, Tanu sanoo.

Malaga Barin Johanna ja Tanu kävivät korkkaamassa heti avajaispäivänä vappuaattona, kun baari oli kutsunut asukkaat lasilliselle kuohuvaa. Toisella käynnillä he halusivat hakea ruokaa mukaan, mutta ravintolassa ei ollut take away -astioita. Baarin väki antoi ruuan mukaan oikeilla lautasilla ja kehotti tuomaan ne takaisin ruokailun jälkeen.

Vanhaan kotiin ei ole ollut ikävä, mitä nyt Tanu välillä haikailee korkeampaa huonekorkeutta. Nopeasti se unohtuu, kun joku naapureista tuo kesämökiltä poimitun ylimääräisen omenasaaliin kaikkien syötäväksi hissin eteen rappuun.

Sellaista ei pariskunnan edellisessä talossa Töölössä tapahtunut koskaan.