M2-Kotien asukkaat tyytyväisiä

M2-Kotien asukkaille tehty asiakastyytyväisyystutkimus kertoo, että asukkaamme ovat tyytyväisiä asumiseensa.

Haastateltavia M2-lehteen

Se, ettei vuokria nostettu lainkaan vuonna 2017 ja vuokranalennukset keräsivät positiivista palautetta.

Tyytyväisimmät asukkaat asuvat Pirkkalassa, Kotkassa ja Kuopiossa. M2-Kotien palveluihin, erityisesti vuokraustoimintaan, oltiin yleisesti ottaen tyytyväisiä, parannettavaa löytyi lähinnä huoltoyhtiön toiminnasta ja ulkoalueiden hoidosta.

”M2-Kodit on uusi toimija. Halusimme tehdä laajan asiakaskyselyn saadaksemme kokonaiskäsityksen asukkaistamme ja palautetta onnistumisistamme ja parannettavista kohdista. Saatujen tulosten pohjalta on hyvä kehittää toimintaamme”, sanoo vuokraustoiminnan johtaja Eeva Tammisalo.

”Meille saatu palaute on erittäin tärkeää. Siksi testaamme tulevaisuudessa erilaisia tutkimus- ja kyselymenetelmiä, jotta saamme asiakaspalautetta mahdollisimman reaaliaikaisesti.”

Asiakastyytyväisyystutkimus tehtiin kaikille M2-Kotien asukkaille marraskuussa 2017. Vastausprosentti oli 31. Asiakastyytyväisyystutkimus oli M2-Kotien ensimmäinen.

Tutkimuksen teki KTI Kiinteistötieto Oy.

Hae kotia M2-Kodeilta

Avainsanat: