Näin asukkaamme kertoo Koti kuntoon -remontista

“Vähän kuin sokkotreffeille olisi mennyt, ei yhtään tiennyt mitä odottaa”, kertoo Sofia Reiman Koti kuntoon -remontin lopputuloksesta. Jännitys suli ihastukseksi, kun Reimanin perhe pääsi ensimmäisen kerran uutuuttaan hohtavaan kotiinsa.

Sofian perheen koti Järvenpään Peltolantiellä remontoitiin koko yhtiössä ensimmäisenä. Niinpä he eivät nähneet naapureiden tapaan malliasuntoa etukäteen. Malliasunto on jo valmiiksi remontoitu asunto, josta näkee, millaiseksi oma koti remontoidaan.

“Eniten muuttuivat tietenkin keittiö, vessa ja kylpyhuone, sillä niissä 27-vuotiaan talon elämisen jäljet alkoivat jo näkyä. Nyt kaikki on niin valoisaa ja puhdasta ─ lattioita ja seiniä myöten. Meillä on muun muassa uusi liesi, iso jääkaappi, erillinen pakastin ja tiskikone”, Sofia sanoo ja katselee modernia keittiötään. Sylissä päristelee Kevin, perheen nuorimmainen.

Puolivuotias Kevin oli vielä äitinsä vatsassa, kun Sofia, Niko-isä ja 3-vuotias isosisko Alissa muuttivat samassa M2-Kotien pihapiirissä 50 metrin päähän väistöasuntoon. Koska Sofia oli viimeisillään raskaana, kuukauden evakko omasta kodista tuntui etukäteen lievästi sanottuna raskaalta ajatukselta.

“Alun perin remonttivuoromme olisi ollut pari viikkoa Kevinin syntymän jälkeen. Onneksi saimme vaihdettua vuoroa, sillä olisi ollut aikamoista säätämistä pakata kaikki tavarat laatikoihin ja muuttaa vastasyntyneen kanssa väliaikaiseen kotiin.”

Peltolantiellä oli Sofian lisäksi neljä muutakin äitiä raskaana samaan aikaan. “Ja kaikki selvisimme rumbasta ihan hyvin. Eli Koti kuntoon -remonttia ei kyllä tarvitse kenenkään pelätä”, Sofia vakuuttaa.

Mitä jos muuttaisit Järvenpäähän? Katso, minkälaisia asuntoja M2-Kodeilta löytyy sieltä.

Kauniisti remontoitu ja toimiva keittiö houkuttelee pitämään pinnat siisteinä.

Koti kuntoon -remontista tieto hyvissä ajoin

Sofia ja Niko ovat asuneet 78-neliömetrin kolmiossaan nyt kolme vuotta. Jo muuttovaiheessa heille kerrottiin, että Peltolantielle on tulossa Koti kuntoon -remontti jossain vaiheessa.

Vuosi ennen remontin alkua ajankohta varmistui lopullisesti. Sen jälkeen M2-Kodit tiedotti remontin valmistelusta, järjesti asukkaille tiedotustilaisuuksia ja kertoi käytännön järjestelyistä.

M2-Kodit hoiti Sofian mielestä tiedottamisen todella hyvin. Asukkaat tiesivät koko ajan, mitä asioita pitää huomioida missäkin vaiheessa. Siitäkin annettiin selkeät ohjeet, miten remontoidun kodin mahdollisista puutteista voi reklamoida ja kenelle.

Kuukauden pärjää vähemmälläkin tavaralla

Osa Peltolantiellä asuvista päätti muuttaa remontin myötä muualle. Sofian mielestä Koti kuntoon -remontin takia ei kannata muuttaa muuten mukavasta yhtiöstä pois.

“Osaa naapureista mietitytti varmasti, miten kaikki tavarat saa mahtumaan väistöasuntoon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että remontissa on kyse vain kuukaudesta. Se kuluu hujauksessa. Me esimerkiksi nukuimme koko perhe yhdessä huoneessa, emmekä purkaneet laatikoita juuri lainkaan.”

Sofia vinkkaakin, että kannattaa miettiä jo pakatessa, mitä tavaroita saattaisi tarvita kuukauden aikana. Esimerkiksi astioita ja aterimia riittää todennäköisesti yhdet henkeä kohden. Koko vaatekaapin sisältöäkään tuskin tarvitaan, vaan vähemmälläkin pärjää.

“Tämä oli kyllä helpoin muutto ikinä! Muuttoon annettiin viikko aikaa, mutta meillä muutto rykäistiin läpi yhdessä päivässä.”

Asuminen väistöasunnossa oli Sofian mukaan myös itse asiassa hauskaa vaihtelua. “Alissa on sen verran pieni, ettei hän ihan ymmärtänyt koko muutto-ajatusta. Hän kyselee vieläkin, että koska me mennään taas sinne retkikotiin.”

Sofia Reimanilla on hyvät kokemukset M2-Kotien Koti kuntoon -remontista. Esimerkiksi tiedottaminen remontin kulusta sujui mallikkaasti ja lopputuloksena on ihana, uudenveroinen koti.

Koti kuntoon -remontti tarjoaa mahdollisuuden konmaritukselle

Yhtiön pihalle tuotiin roskalava, johon sai viedä poisheitettävää tavaraa ja asukkaat saivat muuttolaatikoita, joihin pakata tavaraa.

“Meille myös kerrottiin, että asuntoon voi jättää tavaraa, jota emme halua säilyttää remontin jälkeen. Remonttimiehet lupasivat viedä ne pois. Me esimerkiksi jätimme keittiöön oman, vanhan tiskikoneemme, joka oli jo tullut käyttöikänsä päähän”, Sofia sanoo.

Remontti oli muutenkin sopiva hetki karsia nurkkiin kertynyttä tavaraa.

“Aloitin tarkemman remonttiaikataulun selvittyä ankaran konmarituksen ja hävitin kaikkea turhaa. Välillä taisi mennä ainakin Nikon mielestä tarpeellistakin”, Sofia sanoo nauraen.

Jos Koti kuntoon -remontista pitäisi etsiä huonoja puolia, Sofia keksii yhden. Kauniissa ja siistissä kodissa vanhat kalusteet näyttävät rujoilta.

“Remontti tuli meille kalliiksi, sillä emme halunneet tuoda siistiin, uuteen kotiimme vanhoja kalusteita. Sen sijaan ostimme esimerkiksi uuden sohvan ja nojatuolin. Mutta muuten Koti kuntoon -remontti ei maksanut meille mitään. Edes vuokra ei remontin vuoksi noussut.”

Lue lisää M2-Kotien ainutlaatuisesta Koti kuntoon -remontista.