Näin minä asun: Yhteisessä pesässä

Iida ja Joel kodissaan Leinelässä.

”Meillä kävi törkeän hyvä tuuri, kun saimme tämän asunnon. M2-Kotien Koti kuntoon -remontin jäljiltä kotimme on käytännössä uusi ja kaksioksi tämä on mahtavan kokoinen. Parasta on se, että asumme maan tasossa ja meillä on oma pieni piha.

Hankimme ehkä jossain vaiheessa koiran – spanielin tai kultaisennoutajan, kunhan pääsemme yhteisymmärrykseen rodusta – ja sen opettaminen sisäsiistiksi on paljon helpompaa, kun koiran voi vain nostaa ulos pissille. Samoin jos saamme jossain vaiheessa lapsen, vaunuilla pääsee helposti sisään pihan kautta.

Sauna lämpiää meillä useamman kerran viikossa. Meillä käy paljon kavereita kylässä ja saunomme usein porukalla. Pihalle on hauska mennä vilvoittelemaan ja vaikka grillaamaan. Sauna on kodin sydän.

Menimme naimisiin viime kesänä ja tämä on ensimmäinen, yhteinen kotimme. Osin sisustaminen on vielä kesken ja esimerkiksi keittiöön on tulossa suurempi pöytä ja paremmat tuolit. Mietimme sisustusratkaisuja yhdessä, mutta lopullisen päätöksen hankinnasta tekee se, joka sattuu löytämään sopivan lampun tai maton.”