Asukastoiminta on olemassa asukkaita varten

Tänäkin jouluna M2-Kotien Kaisa Nisulan kännykkä piippasi kovaa tahtia. Joulutervehdyksiä sateli kaikilta niiltä lukuisilta ihmisiltä, joita Kaisa on uransa aikana auttanut saamaan asunnon tai työpaikan. Ja heitä on paljon. Kaisan ura M2-Kodit omistavassa Y-Säätiössä on kestänyt jo 13 vuotta.

Tänä aikana hän on auttanut asukkaita pääsemään elämässä eteenpäin. Samalla hän on huolehtinut myös siitä, että asukkaiden ääntä kuullaan ja heidän tarpeitaan ymmärretään.

Jokainen jouluisista viesteistä muistuttaa Kaisaa siitä, miksi hän on yhä tässä työssä. ”En voisi kuvitella tekeväni työtä, jossa ei olisi kohtaamisia.”

”Mutta puhutaan nyt tästä uudesta työstä”, Kaisa hoputtaa. Innostus kuuluu hänen puheessaan. Joulukuussa 2017 Kaisa aloitti uudessa työtehtävässä, tittelinään asukashallinnon koordinaattori.

Hieman byrokraattisesta nimikkeestä huolimatta työ on hyvin käytännönläheistä.

Kaisa tapaa M2-Kotien aktiivisia asukkaita ja isännöitsijöitä, ja ohjaa heitä luomaan tapahtumia ja toimintaa asukkaille omilla alueillaan. Hänen tehtävänään on myös luoda edellytykset sille, että asukastoiminta on reilua ja toimivaa.

Monipuolinen koulutus antaa hyvän pohjan asumisen kehittämiseen

Kaisalla on työnsä taustalla monipuolinen koulutus. Hän on valmistunut sekä isännöitsijäksi että mielenterveyshoitajaksi, ja opiskellut palvelumuotoilua Aalto-yliopistossa.

Laaja-alainen koulutustausta on antanut asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen ja osallistamiseen hyvät eväät. ”Hoitoalan koulutus opetti, miten tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kiinteistöalan koulutus taas auttoi ymmärtämään, miten kiinteistöä pyöritetään.”

Lisää asukasymmärrystä joka alueelta

Asukastoiminnassa Kaisaa inspiroi yhteisöllisyys. Ja nimenomaan sellainen yhteisöllisyys, joka syntyy asukkaista itsestään ja heidän ehdoillaan.

”Aitoa yhteisöllisyyttä ei välttämättä edes huomaa, mutta sen voi kokea.” Hyvä yhteisöllisyys voi olla vain tunne siitä, että naapurin oveen on helppo koputtaa, jos tarvitsee kotona apua.

Asukashallinnon koordinaattorin vuosi käynnistyy Suomen kierroksella. Kaisa käy tapaamassa kaikki kaksitoista M2-Kotien alueryhmää kasvotusten.

Hän toivoo saavansa mahdollisimman hyvän ymmärryksen siitä, mitä erilaiset asukkaat eri paikkakunnilla kaipaavat asukasyhteisöltä.

Jo nyt hän on huomannut, että Suomen sisällä on paljon asumiseen liittyviä kulttuurieroja.

”Siinä missä Helsingissä parvekkeella viljellään yrttejä, Rovaniemellä samassa tilassa kuivataan lihaa”, Kaisa toteaa. Samalla hän muistuttaa samalla omasta roolistaan: ”M2-Kodit on olemassa asukkaita varten. Jos ei heitä olisi, ei olisi meitäkään.”