Kaarelan Pihapalvelut sai alkunsa, kun yhdeksäsluokkalaiset nuoret halusivat tienata rahaa ja saada kokemusta työelämästä. Ysiluokkalaiset vastaavat M2-Kotien pihan siisteydestä Perhekunnantiellä Helsingissä.

Perhekunnantien M2-Kotien pihalla Helsingissä sirkuttavat linnut. Lumesta ei ole tietoakaan. Yhdeksäsluokkalaiset Henri Liibert, Alex Uotila, Jimi Juntunen, Elmo Lampela ja Antti Vairola jakavat keskenään pihdit, harjat, jätesäkit ja huomioliivit. On Kaarelan Pihapalveluiden viikoittaisen roskakierroksen aika.

Kaarelan Pihapalvelut on viiden yhdeksäsluokkalaisen nuoren perustama yritys, joka tyhjentää viikoittain Perhekunnantien pihapiirin piharoskikset, kerää irtoroskat ja siivoaa roskakatoksen.

Alun perin Kaarelan Pihapalveluiden oli tarkoitus tehdä lumitöitä, mutta talvi on ollut siihen kehno.

”Näinhän yrittäjälle voi joskus käydä”, Elmo Lampela sanoo.

Nuoret ovat koulukavereita, ja ajatus oman yrityksen perustamisesta syntyi Kannelmäen peruskoulun Vuosi yrittäjänä -kurssilla. Sen tarkoitus on ollut opettaa yrittäjyyden perusasioita ja kannustaa oppilaita kokeilemaan oman yrityksen perustamista.

Kaarelan Pihapalveluiden nuoret saivat liikeideansa omia vahvuuksiaan miettimällä.

”Olimme tehneet pihahommia perheen kanssa. Osasimme ne, eikä tarvinnut opetella mitään uutta”, Antti Vairola sanoo.

”Aika moni tippui pois oikean yrityksen perustamisesta, kun kuuli, että joutuu tekemään töitä koulun ulkopuolellakin. Me ajattelimme, että se olisi kivaa. Otimme haasteen vastaan.”

M2-Kodit on ysiluokkalaisten oman yrityksen ensimmäinen asiakas
Nuorten vanhemmat ovat olleet kannustavia. ”He ovat sanoneet, etteivät olisi itse tämän ikäisinä uskaltaneet lähteä tällaiseen”, Antti Vairola (vas) ja Henri Liibert sanovat.

Yhteistyö alkoi sähköpostista

M2-Kodit on Kaarelan Pihapalveluiden ensimmäinen asiakas. Yhteistyö sai alkunsa, kun M2-Kodeilla asuva Henri Liibert huomasi koulupäivän jälkeen ilmoituksen talonsa pyörävaraston seinässä. Siinä etsittiin lumitöiden tekijöitä talveksi.

Nuoret olivat juuri perustaneet Kaarelan Pihapalvelut ja päättivät ottaa yhteyttä ilmoituksessa mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Uuras-työllistymisohjelman Eero Untamala kutsui heidät neuvotteluun M2-Kodit omistavan Y-Säätiön toimistolle.

”Jännitti aika paljon mennä puhumaan isoille ihmisille, mutta meidät otettiin hyvin vastaan. Se antoi lisää energiaa”, Vairola sanoo.

”Kaikki olivat kilttejä, ja meille tarjottiin pullaa ja mehua”, Henri Liibert jatkaa.

Uuras-työllistymisohjelman yritysyhteistyön kehittäjä Tia de Godzinskyn mukaan nuoret tekivät hyvän ensivaikutelman.

”Olimme tosi iloisia heidän yhteydenotostaan. On ihan mieletön efortti nuorilta miehiltä perustaa oma yritys. Halusimme ehdottomasti kannustaa ja olla se taho, joka voi tarjota ensimmäisen positiivisen kokemuksen työelämästä”, de Godzinsky sanoo.

Hyvä alku yritykselle

Tia de Godzinsky työskentelee Y-Säätiö-konsernin Uuras-ohjelmassa. Sen tarkoitus on tukea Y-Säätiön ja M2-Kotien asukkaita työmahdollisuuksien saamisessa. Ohjelma tarjoaa muun muassa keikkatöitä, oppisopimusmahdollisuuksia ja määräaikaisia työsuhteita.

”Haluaisin auttaa nuoria uskomaan itseensä. Nuorena ei välttämättä luota itseensä ja miettii ehkä, mitä annettavaa itsellä on työelämälle. Nämä ovat tosi pystyviä ja osaavia nuoria miehiä ja pääsevät vaikka minne, jos vain haluavat.”

Nuoret ovat yhteistyöstä innoissaan. Koulun yrittäjyyskurssilla perustettiin pari muutakin yritystä, mutta asiakkaiden etsiminen tyhjästä on ollut vaikeaa.

”Me saimme älyttömän hyvän startin tähän, koska meillä on säännöllistä työtä, kunnon sopimus ja säännöllistä palkkaa”, Henri Liibert sanoo.

Alkuun pääsemisessä helpotti myös se, että työvälineet saatiin M2-Kodeilta eikä hankintoja tarvinnut tehdä.

”Itseltä piti löytyä vain motivaatio.”

M2-Kodit on ysiluokkalaisten oman yrityksen ensimmäinen asiakas
Naapurit ovat kehuneet, miten siistiä jätekatoksessa nyt on. ”Kun saa positiivista palautetta, saa taas motivaatiota jatkaa”, pojat sanovat.

Palaute nostaa itseluottamusta

Koska lumitöille ei ole tänä talvena ollut tarvetta, Kaarelan Pihapalvelut on saanut tehtäväkseen pihojen hiekoituksen, Perhekunnantien piharoskisten tyhjentämisen, roskakatoksen siistinä pitämisen ja irtoroskien keräämisen. Kierrokset hoidetaan pareittain, mutta niin, että kaikille riittää yhtä paljon vuoroja.

Työkeikoista kommunikoidaan WhatsApp-viesteillä ja lopuksi lähetään M2-Kodeille lasku.

”Poikien palkkaaminen ei nosta asukkaiden vuokria. Palkka on laskettu sisään normaaleihin kiinteistön ylläpidon kuluihin”, de Godzinsky sanoo.

Toistaiseksi töitä on ollut kerran tai pari viikossa. Nuoret ovat tehneet ne koulun jälkeen tai yrittäjyyskurssin tuntien aikana. Pian vuorot lisääntyvät, kun Kaarelan Pihapalvelut saa hoidettavakseen myös Naavapolun M2-Kotien pihan Helsingin Malminkartanossa.

Yritys on pystyssä ainakin kuluvan kevään loppuun. Syksyllä alkavat toisen asteen opinnot ja on mietittävä, mihin aika riittää.

”Peruskoulun jälkeen kaikki hajaantuvat. Se voi vaikuttaa jatkamiseen”, Liibert sanoo.

Vaikka firman tulevaisuus on auki, asukkaiden hyvä palaute on tuonut itsevarmuutta ja motivaatiota.

”Kivointa on ollut se, että tässä pääsee toteuttamaan itseään ja voi tienata rahaa. Saa kokemusta työelämästä ja tietää, mitä se vaatii”, Liibert sanoo.

Teksti: Emmi Laukkanen

Kuvat: Liisa Takala

Tags: , ,

Mitä mieltä olit tarinasta?