Näin helpotat ruuhkaista arkea!

Emmi Nuorgam, 31, ja hänen puolisonsa elävät hektistä freelancerien elämää. He asuvat Tampereen keskustassa kerrostalokolmiossa, mutta tekevät paljon keikkatöitä myös Helsingissä. Päiviä rytmittävät lisäksi 5- ja 6-vuotiaiden lasten viemiset ja hakemiset ryhmäperhepäivähoidosta ja esikoulusta. Perheellä ei ole autoa.

Vaikka heidän tulonsa eivät ole hirmuisen isot, he ovat löytäneet monia keinoja keventää arjen kuormitusta. Ota talteen Emmin vinkit!

1. Tilaa ruokaostokset kotiin

Emmin perhe aloitti puoli vuotta sitten viikoittaisten ruokaostosten tilaamisen kotiin, koska he halusivat keventää arjen kuormitusta. Nyt perheeltä kuluu ruokiin noin sata euroa vähemmän rahaa kuin ennen.

Kauppakassipalvelun hinta – noin neljäkymmentä euroa kuussa – säästyy siis helposti. Eniten säästöä syntyy siitä, että heräteostokset jäävät tekemättä.

”Aiemmin kaupasta tuli napattua karkkia, artesaanileipiä tai pullaa. Netistä ostoksia klikkaillessa karkki- tai pullaosastoja ei tule edes selailtua”, Emmi kertoo.

Kun hinnat näkyvät allekkain tietokoneen ruudulla, on myös helppo vertailla hintoja ja hahmottaa, mitkä tuotteet tulevat kalliiksi. Esimerkiksi tuoremehuihin ja leikkeleisiin perhe suhtautuu nykyisin ylellisyystuotteina, joita he ostavat vain toisinaan viikonlopun paremmalle aamupalalle. Säästöä syntyy myös siitä, ettei tarvitse maksaa bussimatkasta markettiin – tai ostaa autoa.

Ruokaostosten tilaaminen kotiin säästää ennen kaikkea aikaa ja hermoja. Emmin perheelle on tärkeää, että raskaan työ-, hoito- ja eskaripäivän jälkeen kaikilla on aikaa vain olla yhdessä kotona ja levätä. He poikkeavat lähikaupassa vain, jos jotain puuttuu.

”Olisi kamalaa, jos viiden jälkeen pitäisi lähteä vielä ruokakauppaan. Koko ilta menisi kauppareissuun, ja kaikkia kiukuttaisi, nälättäisi ja väsyttäisi. Mieluummin teemme sillä ajalla ruokaa yhdessä ja katselemme Pikku Kakkosta.”

Emmi Nuorgamin perhe tilaa viikoittaiset ruokaostokset kotiin. Kauppakassipalvelun käyttö säästää rahaa ja on vähentänyt perheen ruokahävikkiä.

2. Excel-taulukoi arjen työt

Emmi ja hänen puolisonsa eivät käytä tietokonetta pelkästään töiden tekemiseen. Läppäriltä löytyy myös monia arjen hallintaan liittyviä tiedostoja: kauppalistoja, viikon ruokalistoja, kotitöiden jakolista – sekä perheen kuukausibudjetti.

”Kirjaamme ylös, mitkä ovat kuukausittaiset menot, ja toisaalta paljonko rahaa pitää tulla sisälle, jotta homma pyörii”, Emmi kertoo.

Tieto siitä, mikä määrä rahaa riittää, vähentää huolta rahasta. Se on arjessa iso helpotus.

Molemmat pystyvät muokkaamaan ja lukemaan tiedostoja Gmail-sähköpostiohjelmaan kuuluvassa Google Drive -palvelussa.

Kotitöiden listaamisesta on ollut se hyöty, että koti- ja lastenhoitotyöt eivät enää kasaannu Emmille kuten ennen. Emmi ei enää juurikaan joudu miettimään, ”miksi tämä on taas minun hommani”. Riitelyn väheneminen keventää arjen tunnekuormaa.

Tiedostoista löytyy myös viikon ruokalistoja jo usean vuoden ajalta. Tilatessaan ruokaostoksia netistä Emmi valitsee valmiin ruokalistan ja katsoo siitä, mitä aineksia tällä viikolla tarvitaan.

Suunnitelmallisuuden ansiosta Emmin ei tarvitse koskaan haahuilla kaupassa nälkäisenä miettien, mitä tänään syötäisiin.

”Arkea helpottaa se, ettei asioita tarvitse joka kerta aloittaa alusta”, Emmi pohtii.

Emmin perheessä tietokone on isona apuna arjen hallinnassa. Läppäriltä löytyvät niin kauppalistat, ruokalistat kuin kotitöiden jakolista sekä perheen budjetti.

3. Osta kotisiivous

Aiemmin Emmin perheellä kävi siivooja kahden viikon välein noin kahden vuoden ajan. Hintaa yksityiseltä pienyrittäjältä ostetulle palvelulle kertyi parisataa euroa kuussa, josta noin puolet pystyi kuittaamaan kotitalousvähennyksellä.

Perhe lopetti palvelun käyttämisen kesällä säästääkseen vähän rahaa.

”Nyt meillä ei sitten siivota”, Emmi naurahtaa.

Kotitöiden jakosysteemissä siivous on molempien aikuisten tehtävä.

”Juuri siksi sitä ei tule tehtyä. Se kuuluisa ”joku” hoitaa.”

Perhe ehti jo tottua siihen, että siivoojan tullessa voi lähteä vaikka kirjastoon viettämään vapaapäivää. Emmi pitää siitä ajatuksesta, että aikuiset voivat keskittyä siivoamisen sijaan omiin palkkatöihinsä sekä vapaa-aikaan. Hänestä on vanhanaikaista ajatella, että siivoaminen tai kodista huolehtiminen olisi ihmisen kunnollisuuden mittari. Häntä ei myöskään haittaa, jos joku toinen siivoaa tai järjestelee hänen kotiaan eri tavalla kuin hän itse.

Nyt he ovat harkinneet tilaavansa siivoojan käymään kerran kuussa.

”Tulisi edes joskus siivottua.”