Haluamme siirtyä sekä yrityksenä että asumisessa hiilineutraaliin elämään vuoteen 2035 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että M2-Kotien asunnot ovat sellaisia, joissa kestävä ja ympäristöä huomioiva asuminen on mahdollista.

Sunnuntaipäiväni ovat yleensä samanlaisia. Päivän askareiden ja ulkoilujen jälkeen suuntaan aina vaatehuoneeseen. Siellä on lattialla useita kestokasseja, joihin perheemme lajittelee viikon mittaan kertyneet paperit, kartongit ja muovit. Omat kassinsa on myös lasille, metallille ja paristoille, mutta nämä kassit täyttyvät harvoin viikossa.

Jos kierrätettävää on vähemmän, hyppään pyörän selkään tai vien kassit kävellen muutaman kilometrin päässä olevalle HSY:n kierrätyspisteelle. Kun kierrätettävää on kertynyt enemmän, lastaan kassit auton perään ja ajan perille. Tästä sunnuntairutiinista tulee joka kerta hyvä mieli. Olen tehnyt osuuteni!

Koska olen nuuka, asialla on minulle muutenkin merkitystä. Ahkeran kierrätyksen ansiosta talossamme syntyy sekajätettä niin vähän, että roska-auto käy minimimäärän, vain kahdesti kuussa.

Syksyllä julkaistiin Y-Säätiön ja M2-Kotien uusi strategia. Tavoitteenamme on muun muassa edistää asiakkaidemme taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Haluamme myös siirtyä sekä yrityksenä että asumisessa hiilineutraaliin elämään vuoteen 2035 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että M2-Kotien asunnot ovat sellaisia, joissa kestävä ja ympäristöä huomioiva asuminen on mahdollista.

Pelkät puitteet eivät silti riitä, vaan tarvitsemme teidän asukkaiden apua. Jokainen voi tehdä osansa käyttämällä esimerkiksi vettä fiksusti ja hyödyntämällä oman talon kierrätysmahdollisuuksia. Osa ympäristöä huomioivaa asumista on yhteisöllisyys, johon kannustamme M2-Kodeissa asuvia muun muassa tukemalla asukasaktiivisuutta ja yhdessä tekemistä. Kun naapurit ovat tuttuja ja kodissaan viihtyy, asukkaat vaihtuvat harvemmin. Tämäkin pelkästään pienentää hiilijalanjälkeä: esimerkiksi muuttoautot starttaavat harvemmin, ja muuttajien kartonkijätettä syntyy vähemmän.

Yhdessä ideoimalla ja tekemällä saavutamme paljon, eikä ideoiden tarvitse olla suuria tai vaatia isoja muutoksia arkeen. Voimme kehittää ideoita yhdessä eteenpäin. Siksi olenkin erityisen innostunut siitä, että M2-Kotien asukasneuvosto on valinnut ensi vuoden kärkihankkeekseen jätehuollon ja sen kehittämisen. Tavoitteet saavutetaan yhdessä!

Uskon, että tulevaisuudessa ympäristötietoisuus ja kestävän asumisen vaatimukset lisääntyvät ja myös vuokra-asuntoa etsivät vaativat vuokranantajilta enemmän. Me M2-Kodeilla olemme valmiita.

Kirjoittaja Juha Niskanen on Y-Säätiö-konsernin kiinteistöjohtaja, joka innostuu vuoropuhelusta asukkaiden kanssa. Hän toivoo asukkailta ideoita, joilla ekologista asumista kehitetään edelleen. Ideoita voi lähettää osoitteella juha.niskanen@ysaatio.fi.

Juttu on julkaistu alunperin M2-lehdessä 02/2020.

Tags: , , ,

Mitä mieltä olit tarinasta?