Kruunuvuorenranta tarjoaa luonnonläheistä asumista

M2-Kodeille valmistuu ensi vuoden aikana vaiheittain 94 uutta ARA-vuokra-asuntoa Otonkujalle.

Laajasalon länsiosaan rakentuva Kruunuvuorenrannan kaupunginosa on tulevaisuudessa kuin pieni kaupunki kantakaupungin kupeessa. Alueelle kaavaillaan yli 10 000 uutta asuntoa.

M2-Kodeille on noussut Kruunuvuorenrannan Gunillankalliolle harjakorkeuteen neljän talon kokonaisuus, Otonkuja 4. Kohteen nelikerroksisiin, tähden muotoisiin kerrostaloihin rakentuu yhteensä 94 ARA-vuokra-asuntoa. Ensimmäiset talot valmistuvat kesällä ja loput kaksi syksyllä 2019.

Ekologisuus talojen suunnittelun taustalla

”Rakennusten kolmisakarainen muoto juontuu alueelle laaditusta asemakaavasta. Ainutlaatuisen muotonsa ansiosta asunnot ovat valoisia ja useammista asunnoista avautuu näkymät moneen suuntaan.”, Otonkuja 4:n harjannostajaisissa vieraillut arkkitehti Venla Kaikkonen Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy:stä kertoo.

”Rakennuspaikan kaunis luonnonmaisema innoitti käyttämään maanläheisiä punaisen ja oranssin sävyjä tiilimuurauksen tehosteena rakennusten päädyissä. Kalliomaaston ja mäntymetsän puolella värit hehkuvat lämpiminä ja tiiville Otonkujalle rakennusten värikkäät päädyt luovat miellyttävän kaupunkimaisen tunnelman”, hän jatkaa.

M2-Kotien ympärillä haluttiin säilyttää alueen nimeä kunnioittaen ympäröivää kalliota sekä muuta luontoa.  Valmistuvat talot sulautuvat heti luonnolliseen ympäristöönsä eikä asukkaiden tarvitse odottaa kymmeniä vuosia puiden kasvua.

Luonnon lisäksi alueelle tulee ympäristötaidetta. M2-Kotien tonttia rajaamaan rakentuu valotaideteos elävöittämään alueen ilmettä. Valotaiteilija Arto Heiskasen (White Night Lighting) suunnittelemien corten-teräksisten valaistujen aitojen korsikuvio herää eloon illan pimetessä.

Kruunuvuorenrannasta on meren yli kaupungin keskustaan vain muutama kilometri. Tulevaisuudessa matka keskustaan taittuu ratikalla 15 minuutissa, kun Kruunusillat yhdistää Laajasalon, Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman osaksi kantakaupunkia.

Lisätietoja alueesta https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kruunuvuorenranta