Vedensäästökampanja kannusti asukkaita vähentämään vedenkäyttöä jopa 18 prosenttia

Lahden ja sen lähialueiden M2-Kotien kiinteistöissä järjestettiin puolen vuoden mittainen Veden vastuullinen käyttö -asukaskampanja 1.4.-30.9.2022. Kampanjan tarkoituksena oli kannustaa asukkaita veden säästöön kiinnittämällä huomiota omaan vedenkulutukseen sekä pohtia tapoja veden säästämiseen arjessa.

Kampanjassa olivat mukana kaikki Lahden, Hollolan, Kouvolan, Nastolan, Orimattilan, Kuusankosken ja Lappeenrannan M2-Kotien kiinteistöt.

Vedensäästön lisäksi asukkaat osallistuivat kilpailuihin, joissa palkittiin parhaimpia vedensäästövinkkejä sekä vuotavien vesikalusteiden ilmiantoja huollolle.

Voittajaksi Jukolantie 7 Kouvolasta

Vedensäästökampanjassa M2-Kotien kiinteistöt kilpailivat keskenään vedenkulutuksen vähentämisessä. Voittajaksi kruunattiin Kouvolassa sijaitseva Jukolantie 7, jonka asukkaat onnistuivat vähentämään vedenkulutustaan 18 prosenttia. Kampanjan aikana talossa käytettiin yli 180 kuutiota vähemmän vettä edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Toiselle sijalle vedensäästökilpailussa ylsi Lahden Korkeakatu 4, missä vedenkulutus väheni 13 prosenttia. Asukkaat vähensivät vedenkäyttöään keskimäärin 11 litraa / päivä.

Ensimmäiselle sijalle päässyt Jukolantie 7 voitti 1000 euroa käytettäväksi talon yhteisöllisyyttä lisäävän toiminnan tai tapahtuman järjestämiseen. Toiselle sijalle yltänyt Korkeakatu 4 sai suorituksestaan 500 euroa.

Parhaat vedensäästövinkit jakoon

Kampanja innosti asukkaitamme jakamaan yhteensä 31 vinkkiä oman vedenkäytön vähentämiseen liittyen. Myös ilmiantoja vuotavista vesikalusteista tuli kymmeniä. Nappaa alta vedensäästövinkkejä omaan arkeesi.

”Laita juotavaksi tarkoitettu vesi kannuun ja jääkaappiin. Tällä tavoin ei tarvitse valuttaa tarpeeksi kylmää vettä hanasta joka kerta, kun jano yllättää.”

”Jos tiskaat käsin esimerkiksi kattilan ja kauhat, niin täytä kattila pesuvedellä ja tiskaa siinä kapustat ja kauhat, lopuksi kattila, sen jälkeen kattilaan huuhteluvesi, ja avot, vettä säästyy.”

”Jos pullossa ollut vesi seisoo liian kauan ja on hapetonta, eikä sen juominen enää maistu, voi sen kaataa kastelukannuun ja samalla vedellä kastella huonekasvit.”

”Perunoiden keitinvesi kukille, sisältää jopa ravinteita.”

”Suihkuun mentäessä laita kaksi ämpäriä viereen. Huuhdo ämpärivedellä wc-istuin.”

Vedensäästökampanja on osa energianeuvonnan kampanjaa

Veden vastuullinen käyttö -asukaskampanja on osa M2-Kotien ja Energiaviraston rahoittamaa alueellista energianeuvontaa. Alueelliset energianeuvojat tarjoavat kaikissa Manner-Suomen maakunnissa puolueetonta tietoa energiatehokkuudesta ja uusiutuvasta energiasta kevääseen 2023 asti. Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson energianeuvojana toimii Ramboll.

Tiesitkö, että talon hoitokuluista energia ja vesikustannukset haukkaavat tyypillisesti 30–40 % kokonaiskustannuksista?  Suurin vesisyöppö suomalaisten vedenkulutuksessa on hygienian hoito, johon kuluu noin 45 prosenttia kaikesta käytetystä vedestä. Omaan vedenkulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Jo pienillä arkisilla muutoksilla voit vähentää kulutustasi tehokkaasti! Vastuullisella vedenkäytöllä säästät sekä luontoa että rahaa.