Näin onnistut Halloween-kurpitsan kaivertamisessa

Kurpitsasesonki käynnistyy! Komean Halloween-kurpitsan kaivertaminen on yllättävän helppoa näillä ohjeilla. Myös perheen pienimmät tykkäävät suunnittelusta ja avustajan töistä.

Kaiverrettu kurpitsa pysyy hyvänä enintään viikon. Ajoita kaivertaminen niin, ettei luomus nahistu ennen kurpitsajuhlan aikaa lokakuun lopussa. Kurpitsan voit sijoittaa sisälle pöytäkoristeeksi tai sisustuselementiksi. M2-Kodin asuntosi ikkunalaudalla tai parvekkeella se ilahduttaa naapureitakin.

1. Välineet löytyvät kotoa

Tärkein väline on mehevä oranssi kurpitsa. Niitä saa tavallisista ruokakaupoista lokakuussa.

Muut työvälineet löydät kotoasi: terävän kapean veitsen, kynän ja paperin suunnitelman luonnosteluun sekä lusikan tai kauhan sisusten kaapimiseen. Hammastikkuja tarvitset, jos haluat rakentaa kurpitsalle lisäosina esimerkiksi sarvet.

2. Suunnittele kurpitsalle ilme

Onko kurpitsasi tänä vuonna irvistävä paholaiskissa vai suloinen sydänsilmä? Hae inspiraatiota vaikka netistä kuvahaulla.

Luonnostele ilme ensin paperille. Lapset ovat suunnittelun mestareita! Kun luonnos on valmis, piirrä samanlaiset ääriviivat kurpitsaan. Piirrä myös kaiverrusaukon paikka. Jos valaiset kurpitsan johdollisella sähkövalolla, on paras paikka kaiverrusaukolle kurpitsan pohjassa tai takana. Tällöin saat johdot piiloon. Jos suunnittelet laittavasi kurpitsan sisälle kynttilän, aukon paikka on kurpitsan päällä.

Jos kurpitsa keikkuu, leikkaa veitsellä sen pohja tasaiseksi. Näin se pysyy paremmin pystyssä.

3. Leikkaa kaiverrusaukko

Ota kapeakärkinen ja terävä veitsi ja leikkaa pistävillä liikkeillä ääriviivoja pitkin. Pidä veistä hieman viistossa asennossa niin, että terä osoittaa vinosti kohti kurpitsan keskustaa. Näin saat irti kartiomaisen palan.

Irrota kantaosa varovasti niin, että se ei katkea. Näin saat halutessasi kurpitsalle ”hatun” kaivertamisen jälkeen.

Turvallisuussyistä on paras, että aikuinen hoitaa leikkaamisen. Leikkaa varovasti ja veitsen terä itsestäsi poispäin.

4. Kaiverra sisukset käyttöön

Nyt pääset lusikoimaan! Kurpitsan sisällä on siemeniä ja pehmeää maltoa. Poista ne lusikalla tai kauhalla kaapimalla. Tämän voit antaa lasten tehtäväksi.

Kurpitsan sisus kannattaa käyttää hyväksi ruoanlaitossa, esimerkiksi keitossa tai piirakassa. Siemenet voi paahtaa.

5. Leikkaa kasvot kurpitsalle

Kurpitsan silmät ja suu leikataan veitsellä pistomaisin liikkein ääriviivoja pitkin. Irrota palat varovasti työntämällä niitä kurpitsan sisältä ulospäin. Saat irtoavista paloista hyvää materiaalia kurpitsan viimeistelyyn.

6. Irtopaloilla lisäilmettä

Nyt alkaa hifistely! Käytä kurpitsasta leikattuja paloja esimerkiksi sarvien tekemiseen. Vai kaipaako kurpitsa silmiin pupilleja tai ehkä torahampaita? Kiinnitä lisäpalat hammastikuilla.

7. Huomioi turvallisuus valaisussa

Paristoilla toimivat led-valot ovat kurpitsan sisällä turvallisempia kuin perinteiset kynttilät. Myös taskulamppu toimii. Jos käytät kynttilää, älä laita kurpitsalle kantta päälle. Valvo aina, ettei lyhty pääse kuumenemaan liikaa.

Valaistun kurpitsalyhdyn voit laittaa M2-Kotien asuntosi parvekkeelle, tai oman taloyhtiön luvalla myös pihamaalle sellaiselle paikalle, jossa kompastumisen vaaraa ei ole.

Teksti: Krista Ahola

Kuvat: iStock