Yksin – vaan ei yksinäinen

Jari Murtosen koti on täynnä värejä. Sohva on räiskyvän punainen, ja tyynyjen päällä makaa punasävyinen pehmoboa. Seinillä on mustavalkoista ja värikuvaa yhdisteleviä, New Yorkia esittäviä valokuvatauluja. Asukas itse on pukeutunut oranssiin paitaan.

Murtosella on takana huomattavasti värittömämpiäkin asuinolosuhteita ja myös asunnottomuutta. Hän ajautui nuorempana päihteiden pariin ja vietti kymmenen vuotta elämästään vuorotellen vankilassa ja kodittomana. Elämä lukkojen takana opetti kärsivällisyyttä ja malttia. ”Vankilassa yksinolo ei ole valittua vaan pakko.”

Nyt Murtosella on kokemusta yksin asumisesta omassa kodissa jo useampien vuosien ajalta. Hän asuu parvekkeella ja saunalla varustetussa kaksiossa Lahden Asemantaustalla ja työskentelee mielenterveys- ja päihdehoitajana. Työssään hän ammentaa omista kokemuksistaan muiden auttamiseksi.

Niin sanottua tavallista arkea Murtosella on takana jo kymmenen vuotta. Nyt suurimmat haasteet arjessa tulevat kolmivuorotyöstä, joka on sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa. Yksinasuminen on oma valinta, sillä arjen sovittaminen yhteen toisen kanssa olisi vaikeaa.

Yksinasuminen on kasvava trendi

55-vuotias Murtonen on suomalaisittain hyvin tyypillinen yksinasuja. Yksin asuminen on ollut jatkuvassa kasvussa 1960-luvulta lähtien, ja vuonna 2016 yksinasujia oli kaikista asuntokunnista 42,6 prosenttia.

Yksinasuminen on tyypillisintä alle 30-vuotiailla ja ikääntyneillä, mutta se on lisääntynyt etenkin työikäisten miesten ja ikääntyneiden keskuudessa. Syiksi yksinasumisen kasvulle on ehdotettu muun muassa yksilöllisyyttä korostavaa kulttuuria, mahdollisuutta saada sosiaalisia tukia, sukupuolten välisen tasa-arvon parantumista sekä elintason nousua, joka mahdollistaa riippumattomuuden puolison tai sukulaisten tuesta. Hyvinvointivaltiossa ihmisillä on aiempaa enemmän vapautta valita oma koti kimppakämpän sijaan ja sinkkuus epätyydyttävän parisuhteen sijaan.

”Voi elää oman pään mukaan”

Murtonen kokeili asua yhdessä naisystävän ja tämän lasten kanssa jonkin aikaa, mutta lopulta he totesivat yhdessä, että kolmivuorotyön, parisuhteen ja kolmen lapsen aikataulujen sovittaminen yhteen oli kaikille osapuolille turhan rankkaa.

”Yötöiden jälkeen palautumiseen menee useita päiviä. Vie aikansa ennen kuin jaksaa nähdä yhtään ketään”. Nyt Murtonen viettää miltei kaiken vapaa-aikansa naisystävän perheen kanssa, mutta erilliset kodit tekevät arjesta helpompaa. ”Voi elää oman pään mukaan”, Murtonen sanoo.

Y-Säätiön tutkija Maria Ohisalon mukaan erillään asuminen parisuhteissa on kasvava ilmiö etenkin Ruotsissa. Siellä sille on oma sanansakin, ”särbo”. Tutkimustietoa ilmiöstä on vielä melko vähän, mutta Ohisalon mukaan asumismuoto voi palvella etenkin vanhemmalla iällä tavanneita pariskuntia ja uusperheitä, joilla on jo vahvasti omat elämänsä elettävänä.

Valinnainen yksinasuminen ja positiivinen yksinäisyys jäävät usein muun yksinäisyyskeskustelun varjoon, vaikka yksinasumisella voi olla paljon positiivisiakin vaikutuksia. Osittain tässä on kyse Ohisalon mielestä sopivien sanojen puuttumisesta. Ruotsissa erilaisten perhemuotojen kuvaamiseen on keksitty leikkisiäkin sanoja, kuten isäpuolta ilmaiseva ”bonuspappa”, ja englannin kielessä negatiivissävytteisen ”lonely”-sanan rinnalla käytetään vapaaehtoiseen yksinäisyyteen viittaavaa sanaa ”solitude”.

Positiivissävytteistä yksinolemista on enemmän kuin siitä puhutaan

Yksinasuvilla saattaa olla huomattavasti aktiivisempi sosiaalinen elämä ja enemmän harrastuksia kodin ulkopuolella kuin perheellisillä. Tämä saattaa lisätä onnellisuutta merkittävästi. Kaikki eivät myöskään kaipaa yhtä paljon seuraa vaan tykkäävät tehdä asioita itsekseen.

”Osa ihmisistä väsyy, jos joutuu koko ajan olemaan muiden kanssa tekemisissä ja osa taas väsyy, jos joutuu olemaan yksin”, sanoo yksinäisyystutkija Niina Junttila. Hänen mukaansa useimmat ihmiset tarvitsevat ainakin jonkin verran omaa aikaa.

Mistä yksinäisyyden tunne syntyy?

Yksinäisyys on samanlainen tunne kuin nälkä tai jano. Jos ei ole samanhenkistä seuraa, tulee yksinäisyyden kokemus. ”Ratkaisevaa on, miten ihminen tässä tilanteessa toimii, hakeutuuko muiden seuraan vai jääkö yksin”, toteaa Junttila.

Yksinäisyyden voi jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys viittaa sosiaalisen verkoston puuttumiseen, kun taas emotionaalisella yksinäisyydellä tarkoitetaan yhteyden puuttumista toisiin ihmisiin.

Siten yksinäisyyttä voi kokea myös sellainen, jolla on laaja kaveripiiri tai oma perhe. Tätä voi olla muiden vaikea huomata.

Helposti ajatellaan, että menestynyt tai sosiaalinen ihminen ei voi olla yksinäinen. Mutta yksinäisyyden tunne voi herätä myös ihmisten seurassa, jos tuntuu siltä, ettei ole ketään, joka on samalla aaltopituudella.

Yksinäisyyden tutkimustulokset vaihtelevat riippuen siitä, miten asiaa kysyy. Jos kysytään ”oletko yksinäinen”, naiset myöntävät yksinäisyyden helpommin. Mutta jos kysytään, ”onko sinulla ketään, kenelle puhua”, miesten yksinäisyys korostuu. Mitä avoimemmin yksinäisyydestä puhutaan, sitä helpompaa se on myös myöntää. ”Et ole epäonnistunut, jos olet yksinäinen”, Junttila muistuttaa.

Paras torjunta yksinäisyyteen on lähteä ulos

Murtonen kuuluu omasta mielestään siihen ihmistyyppiin, joka viihtyy hyvin yksin. Vapaapäivinään hän lähtee mielellään torikahveille katselemaan ihmisvilinää ihan itsekseen. Omassa rapussa törmää tuttuihin naapureihin, parisuhde ja naisystävän lapset tuovat tarvittavaa seuraa aina, kun sitä kaipaa.

Monenlaiset elämänkokemukset ja niistä selviytyminen ovat tuoneet Murtosen mukaan varmuutta elämään. ”Mulla on sellainen luonne, että otan lungisti, en stressaa. Päivä kerrallaan meen, kun kahta ei voi.” Murtosen mielestä tärkeää on se, että pysyy aktiivisena. ”Jos seinät kaatuu päälle, aina on ovi, josta pääsee ulos.”

Jutussa käytetyt lähteet: Tackling Inequalities in Time of Austerity: Policy Brief 5/2017 (Turun yliopisto), Tilastokeskus 2014.