Kolme vinkkiä kerrostalon sauhuttelukiistoihin

Tupakoinnista aiheutuvat savu- ja hajuhaitat sekä niistä syntyvät naapureiden väliset kiistat ovat harmillisen yleisiä. Meille M2-Kodeille on tullut kesän aikana paljon kyselyitä uudesta tupakkalaista. Asukkaitamme askarruttaa, mikä on kantamme asiaan. Vastaus on helppo, sillä sinänsä meillä ei ole omaa kantaa vaan noudatamme voimaan tulevaa lakia.

Uusi tupakkalaki ei suoraan oikeuta kiinteistön omistajaa kieltämään parveketupakointia yksipuolisesti (pois lukien uudet kiinteistöt, joissa se on mahdollista huomioida vuokrasopimuksissa). Asia on hankala kiinteistön omistajan näkökulmasta, koska se ei mahdollista yksipuolisia toimenpiteitä ongelmien poistamiseksi. Sen sijaan laki mahdollistaa yksittäisen henkilön tupakoinnin kieltämisen kaupungin terveysviranomaisen kautta. Tällöin terveysviranomaisten tulee olla mukana toimenpiteessä ja todeta haitta.

M2-Kodit seuraa tilannetta ja sitä, miten prosessi eri kaupungeissa toimii. Toimimme aina lain mukaisesti.

Toimi näiden ohjeiden mukaan, kun savuhaittoja ilmenee:

1. Sovittele ensin

Paras tapa vähentää tupakansavun sisätilaan kulkeutumisesta aiheutuvaa altistusta on sopia toimenpiteistä asianosaisten asukkaiden kesken. Sopimalla tupakoinnin välttämisestä alueilla, joilta savua leviää naapurihuoneistoihin, voidaan yleensä löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

2. Ota yhteys isännöitsijään

Jos sopimukseen ei päästä, haitan kärsijän tulee ottaa yhteys talon isännöitsijään, ilmoittaa haitasta, yksilöidä se, sekä pyytää ryhtymään toimenpiteisiin epäkohdan poistamiseksi. Pyyntö tehdään kirjallisesti. Kiinteistönomistaja on velvollinen poistamaan terveyshaitan sisätiloista silloin, kun se aiheutuu asukkaista riippumattomista syistä.
Isännöitsijä osallistuu myös tarvittaessa neuvotteluun ja pyrkii toimenpiteillään poistamaan mahdolliset rakenteelliset ongelmat asunnoista, joilla estetään savun kulkeutuminen toiseen asuntoon talon rakenteita pitkin. Käytännössä savu tulee usein ilmastoinnin avustamana ulkoa esimerkiksi korvausilmaventtiileistä, jolloin ongelmaa ei ikävä kyllä voida käytännössä korjata.

3. Apua terveydensuojeluviranomaiselta

Jos isännöitsijän ehdottama ja mahdollisesti suorittama ratkaisu ei ole riittävä haitan poistamiseksi, haitan kärsijä voi edelleen ottaa yhteyttä terveydensuojeluviranomaiseen, joka terveydensuojelulain perusteella voi, jos riittävä näyttö haitasta on olemassa, ryhtyä terveydensuojelulain mukaisiin toimiin asiassa.

Tarkempia ohjeita ja neuvoja ja ohjeita käytännön toimenpiteistä voi saada oman kunnan terveydensuojeluviranomaisilta (terveystarkastajilta).

Lähde: Valvira.fi