Uusi alku – Onni omasta kodista 

Uuteen vuokrayksiöön muuttaminen oli Jukka-Pekka Tuomiselle, 37, hieno hetki. Saatuaan työpaikan Uudenkaupungin autotehtaalta hän oli pakannut laukkunsa nopeasti ja päätynyt asumaan tehtaan viereen parakkiin. Pieni huone ja yhteiskeittiö riittivät ensikuukausiksi hyvin, mutta kun Jukka-Pekka lopulta pääsi purkamaan muuttolaatikoitaan omaan yksiöön, oli helppo olla tyytyväinen.

”Parakissa piti lähteä omasta huoneesta yhteiskeittiöön jo pelkästään kahvin tai teen keittoa varten. Omalla kodilla on iso merkitys viihtymiselle.”

Konetekniikkaa Oulussa opiskellut Jukka-Pekka oli pitänyt Valmet Automotiven Uudenkaupungintehdasta silmällä jo opiskeluaikana. Kun työnhaku tuli ajankohtaiseksi, muutto ei lopulta tuntunut isolta päätökseltä.

”Oli selvää, että pitää asua siellä, missä on töitä. Kun ei ole perhettä, lähteminen oli helppoa.”

Etsitkö uutta kotia? Tutustu asuntoihimme ja jätä hakemus!

Viinikaapit muuttivat mukana

Juuri valmistuneen kodin sijainnista Uudenkaupungin Ketunkalliolla Jukka-Pekalla on vain hyvää sanottavaa. Työpaikalle on lyhyt pyöräilymatka, ja ruokakauppakin löytyy läheltä.

Jukka-Pekan uudesta kodista on vain viiden minuutin polkupyörämatka työ paikalle. Auton ostoa hänen ei ole vielä tarvinnut harkita.

”Moni työkavereistani kulkee töihin naapuripaikkakunnilta. Vaikka oma asuntoni löytyi melkein heti M2-Kotien hakemuksen täyttämisen jälkeen, olen siinä käsityksessä, että Uudestakaupungista voi joutua etsimään omaa kotia pitkäänkin.”

Tilaa yksiössä on 35,5 neliötä, ja sen pohjapiirros on ollut Jukka-Pekan mielestä oikein toimiva. Keittiölle, makuusopelle ja ruokapöydälle on jokaiselle oma looginen paikkansa. Iso lasitettu parveke toimii kätevänä varastotilana.

”Parakin jälkeen oli mukavaa, että sain kotiini molemmat viinikaappini. Niissä lämpötila on viinille oikea”, laatuviinien harrastaja kertoo. Uudelta kotipaikkakunnalta on myös löytynyt kavereita lautapeliharrastukseen.

”Laitoin ilmoituksen työpaikan Facebook-ryhmään ja sain vinkin peliporukasta. Kokoontumisia on kerran viikossa keskustan lähellä.”

Uinti purkaa työväsymyksen

Uusikaupunki oli Jukka-Pekalle alun perin aivan vieras kaupunki, mutta kotiutuminen on ollut helppoa.

”Ihmisillä on täällä sellainen asenne, että kaikki onnistuu. Parakissakin asuessa muut ottivat huomioon, että vuorotyön takia musiikkia ei soiteta kovalla edes päiväsaikaan.”

Kaupungissa on paljon muitakin muualta tulleita. Uudella työpaikalla sekoittuvat eri murteet ja ulkomaalaisittain puhuttu suomi.

Varsinainen työ on fyysisesti rankkaa. Jukka-Pekan tehtäviin kuuluu osien asennus auton pohjaan. Suurin osa työvuorosta kuluu seisten ja käsiä ylöspäin kohotellen.

”Olen aika poikki työpäivien jälkeen, ja varsinkin alussa työ tuntui lihaksissa. Uimahallissa käyminen on työlle hyvää vastapainoa.”

Etsitkö uutta kotia? Tutustu asuntoihimme ja jätä hakemus!