Unelmat voivat toteutua, kun uskaltaa päästää irti

Paritalon pihalla seisoo neljä pyörää ja koripalloteline. Talon asukas, Laura Taivalaho, 44, avaa oven pirteästi, yllään lämpimän näköinen neulemekko ja mustat tohvelit. Espoossa sijaitseva talo on valoisa.

Seinän mittaiset ikkunat päästävät sisään valoa jopa hiilenharmaana talvipäivänä. ”En ole siivonnut, tällaista täällä nyt on”, Laura huikkaa, kun astumme sisään.

Nopea katsaus olohuoneeseen kertoo, että asunnossa on jotain meneillään. Sohvan päädyssä töröttää kuntopyörä, jumppapallo ja kasa tauluja, silitysrauta on hyllyn päällä koriste-esineiden vieressä. Syykin selviää pian: Lauran puoliso on muuttamassa viimeisiä tavaroitaan pois talosta, sillä pari on eronnut joitain kuukausia sitten.

Aiemmin kellarissa säilytetyt miehen tavarat ovat nyt välipysähdyksellä olohuoneessa. ”Elämä on välitilassa”, Laura toteaa, mutta jatkaa perään: ”Toisaalta, täytyykö kodin ollakaan kuin Avotakan sivuilta?”

Laura on viime aikoina innostunut kansallispuvuista ja käyttää hameita kaupunkivaatteina. ”Jos jonkun mielestä on hassua, että kuljen kansallispuku ja farkkutakki päällä, niin olkoot.”

Lauran elämä on menossa muutenkin uusiksi. Kolme vuotta sitten hän totesi, ettei nauttinut virkamiestyöstään ydinvoimalaitostarkastajana. Diplomi-insinööriksi valmistunut Laura havahtui siihen, ettei mikään työtehtävä kiinnostanut häntä kahta vuotta pidempään. Kiinnostus lopahti aina alkuinnostuksen jälkeen. Työ ei enää herättänyt paloa.

Hän alkoi pohtia omaa elämäänsä terapiassa. Terapeutti kehotti kirjoittamaan, mitä Laura pitää elämässä tärkeänä ja mieluisana. Kirjoittaminen ei koskaan ollut hänelle helppoa, joten meni aikaa, ennen kuin hän uskalsi tarttua kynään.

”Tämä on se, mitä haluan tehdä”

Lokakuussa 2015 Laura istui seminaarissa ja oli tylsistynyt. Hän kaivoi laukustaan esiin kynän ja paperia ja alkoi kirjoittaa tajunnanvirtaa.

Tuloksena oli neljä liuskaa tekstiä asioista, jotka tekivät Lauran onnelliseksi. Tekstissä korostui käsillä tekeminen. Laura oli tottunut istumaan teollisuusalan seminaareissa puikot käsissään, aina jotain neuloen.

Lukiessaan tekstiä hän päätti, että käsitöistä tulee insinöörille uusi ammatti. Edessä avautui yhtäkkiä iso elämänmuutos.

Laura otti papereista kuvat ja lähetti ne terapeutille. Muiden mielipiteitä hän ei kysynyt, oma päätös tuntui hyvin selvältä. ”Sillä hetkellä kaikki loksahti kohdalleen. Kun olin kirjoittanut toiveeni ja haaveeni paperille, pystyin hyväksymään ne. Tämä on se, mitä haluan tehdä ja minulla on oikeus tavoitella sitä.”

Pyörä lähti pyörimään heti. Pääsykokeet Helsingin yliopiston käsityönopettajien linjalle olivat seuraavana keväänä, ja Laura pääsi sisään.

Nyt hän on opintovapaalla vanhasta työstään ja motivoituneempi kuin koskaan. Siitäkin huolimatta, että tietää kuukausipalkan putoavan käsityönopettajana noin tuhat euroa. ”Olen saanut elää elämää, jossa ulkoiset puitteet ovat kunnossa ja tajunnut, että vähemmälläkin pärjää. En käytä rahaa vaatteisiin tai hoitoihin. Tavaraa haluan niin vähän kuin mahdollista.”

Nyt Laura tekee käsitöitään talonsa kellarissa. Siellä hänellä on kangaspuut, rukki ja hyllykkö täynnä erilaisia lankoja. ”Eräänä päivänä poikani näki minut karstaamassa villaa ja kysyi että äiti, onko toi kivaa. Vastasin, että on.” Kertaakaan Laura ei ole uutta polkuaan katunut.

Laura teki kangaspuilla lapsensa opettajalle läksiäislahjaksi räsymaton yhdessä luokan oppilaiden kanssa. Luokalla oli 23 oppilasta, joista 18 tuli Lauran kellariin kutomaan. Sääntöjä ei ollut vaan oppilaat saivat vapaat kädet. Yksi lapsista tuli kaksi kertaa ja yksi alkoi projektin seurauksena selvittää, missä voisi jatkaa harrastusta.

Avioero on ollut työläämpi osa muutosta, sillä siihen ovat kuuluneet myös perheen kolme teini-ikäistä poikaa. Arki kuitenkin rullaa eteenpäin. Laura sanoo, että enää hän ei pelkää elää epävarmuudessa.

Hyppy tuntemattomaan oli entiselle tutkijalle ja tarkastajalle vielä joitakin vuosia sitten punainen vaate. ”Tajusin työskennelleeni koko ikäni rooleissa, joissa vain etsitään virheitä kaikesta. Nyt haluan ongelmien sijaan keskittyä uuden luomiseen.”

Haaveista tulee totta päästämällä irti

Mistä Laura nyt haaveilee, kun yksi haave on jo toteutumassa?

”Joku kysyi minulta juuri, oletko myllerryksessä, kun kaikki on mennyt uusiksi. Totesin päässeeni myrskystä pois. Nyt minulla on jalat maassa ja tiedän missä olen. Luotan siihen, että hommat järjestyvät.”

Laura haaveilee asuvansa maalla. Olisi eläimiä, voisi tehdä ja opettaa käsitöitä. Ja rinnalla puoliso, jolla ei ole kiire pois. Se riittäisi. Tämäkään unelma ei tosin ole enää kaukana, sillä Lauralla on jo mökki, jossa hän viettää paljon aikaa. Uusi miesystäväkin on ilmestynyt kuvioihin hiljattain.

”Luin vastikään yhden artikkelin irtipäästämisestä. Siinä sanottiin, että kun uskaltaa päästää irti vanhasta, vastaan voi tulla jotain parempaa. Minun kohdallani tämä on jo toteutunut.”