Jyväskylään valmistuu Suomen ensimmäiset täyspuiset kerrostalot

M2-Kotien rakennuttamat massiivipuukerrostalot rakennetaan mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä. Myös asumisenaikainen energiankulutus on huomioitu.

M2-Kodit Jyväskylä Mannisenrinne 14

Suomen ensimmäiset täyspuiset massiivipuukerrostalot valmistuvat kesäkuussa Jyväskylään, Palokan Mannisenmäkeen. Ne rakennuttaa vuokra-asuntotoimija M2-Kodit, joka on osa yhteiskunnallista Y-Säätiö-konsernia.

Puurakentamisella M2-Kodit pyrkii minimoimaan talojen rakentamisenaikaisen hiilijalanjäljen. Hiilidioksidipäästöjä syntyy rakentamisessa eniten sementin ja betonin valmistamisesta. Puutuotteiden valmistamisessa hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä, sillä elinaikanaan puu sitoo hiiltä itseensä ja muuttaa sen yhteyttäessään hapeksi.

”Haluamme tutkia puurakentamisen mahdollisuuksia, sillä kestävä asuminen on meille merkittävä arvo. On tärkeää, että myös ARA-rakentaminen on ympäristöä huomioivaa”, Y-Säätiö-konsernin rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman sanoo.

Tutustu M2-Kotien Jyväskylän asuntoihin! 

Puurakentamisessa rakentamisen hiilijalanjälki on betonirakentamista pienempi.

Hirsitalo kerroksen korkuisista hirsistä

Jyväskylän M2-puukerrostaloista tekee erityisen se, että niiden koko runko ja ulkoseinät ovat yhtä 20 sentin paksuista CLT-levyä (Cross Laminated Timber). Muissa puukerrostaloissa eristys on rakennettu koolausten ja villojen avulla.

”Se on kuin hirsitalo, mutta meidän hirtemme ovat kerroksen korkuisia”, projektipäällikkö Riku Lehtiö Y-Säätiöstä kuvaa.

Talot on rakennettu tehtaalta valmiina tulleista tilaelementeistä. Tämä on mahdollistanut tehokkaan rakentamisen.Tilaelementit ovat olleet työmaalle tullessaan kuivia ja taloa on koottu vain kuivalla säällä.

Näin kuivatusenergian ja lämmityksen tarve on ollut perinteistä betonirakentamista huomattavasti pienempi. Elementtien siirtoihin ja kuljetuksiin on kulunut vähemmän energiaa, sillä massiivipuuelementit ovat betonirakenteita kevyempiä.

Taloissa hyödynnetään jäteveden lämpö

Myös asumisen aikaiseen ympäristöystävällisyyteen kiinnitetään M2-Kotien taloissa huomiota.

”Ulko- ja parvekeovet sekä ikkunat eristävät lämpöä hieman tavallista tehokkaammin. Lisäksi kaikesta viemäriin menevästä vedestä otetaan lämpö talteen. Sillä lämmöllä esilämmitämme rakennusta, eikä kaukolämpöä tarvita niin paljon”, Riku Lehtiö sanoo.

Myös huoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä hyödyntää lämmön talteenottoa. Energiaa säästetään lisäksi sillä, että talojen porrashuoneet ovat puolilämpimät.

Kohteen pääurakoitsijana toimii JVR-Rakenne Oy ja arkkitehtina Antti Nyyssönen Arkkitehtuuritoimisto AT:sta.

M2-Kotien puukerrostalojen ikkunat lähtevät lattiasta. Ne eristävät tavallista paremmin lämpöä.

Haku asuntoihin alkaa 9.3.

Talot sijaitsevat osoitteessa Mannisenrinne 14. Kahdessa massiivipuukerrostalossa on yhteensä 48 ARA-vuokra-asuntoa. Asunnot ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke. Taloissa on hissit.

Asukashaku alkaa 9.3. Asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn edellyttämää tarveharkintaa.

Täytä asuntohakemus!

Luonnonläheinen, yli 14 000 asukkaan Palokka on yksi nopeimmin kasvavia asuinalueita Jyväskylässä. Jyväskylän keskustaan matkustaa Palokasta bussilla vartissa.

Lue lisää

Puurakentaminen on tullut jäädäkseen 


Mitä mieltä olit aiheesta?