Asukastarina: Liisa, Mirja ja Mervi

Millaista on asua M2-Kodeilla? Annetaan asukkaiden kertoa!

Tällä kertaa ääneen pääsevät Uudellamaalla ja Lappeenrannassa viihtyvät asukkaamme. Artikkeli on alun perin julkaistu M2-lehdessä 1/2023.

”Meillä on ollut pihalla yhteinen kasvimaa jo useamman vuoden”

Asukas: Liisa

Asuinpaikka: M2-Kotien asunto Järvenpään Haltianpolulla

Mikä on ollut naapurustonne kaikkein aikojen hienoin tempaus?

”Talomme on rakennettu vuonna 1976. Kun talo täytti 30 vuotta, järjestimme asukkaiden kesken naamiaiset 1970-luvun tyyliin. Minullakin oli ylläni sisareni virkkaama bonzo, Marimekon leveälierinen hellehattu, valtavat aurinkolasit ja paksupohjaiset kengät. Juhlat ylittivät odotukset, valtaosa asukkaista oli innolla mukana ja pukeutunut teeman mukaisesti. Grillasimme, pelleilimme ja jammailimme pihalla, kuuntelimme 1970-luvun iskelmiä, pelasimme pihapelejä ja otimme kuvia toinen toisistamme.

Talotoimikunnalla on vapaat kädet kehittää toimintaa kaikille, ja hienojen ideoiden toteuttaminen on asukkaista kiinni. Mutta tekemisen ei aina tarvitse olla mitään hulppeaa. Meillä on ollut pihalla yhteinen kasvimaa jo useamman vuoden. Sieltä saavat kaikki käydä noukkimassa marjoja pensaista ja poimimassa tomaatteja, kesäkurpitsaa ja yrttejä ruokapöytäänsä.”

Vapaat asunnot Järvenpää

M2-Kotien asukastoiminta

 

 

“Heti talon takana ovat kuntopolut ja mustikkametsät”

Asukas: Mirja

Asuinpaikka: M2-Kotien asunto Helsingin Perhekunnantiellä

Miten yhteisöllisyys näkyy M2-Kodeilla asumisessa?

”Meillä on ollut useamman vuoden kirjastohylly yhteisissä tiloissa. Asukkaat tuovat sinne uusia ja vanhoja kirjoja, kaikenlaista romaaneista dekkareihin ja tietokirjoihin. Minäkin olen kymmeniä kirjoja hakenut luettavaksi. Meillä on muutenkin monenlaista tapahtumaa vuoden mittaan kaiken ikäisille. Toiveenani olisi perustaa tänä vuonna neulontabuumin siivittämänä ompeluseura, jossa saisi juttelun ja kahvittelun lomassa myös tarvittaessa neulontaopastusta.”

Vapaat asunnot Helsingissä

“Vuokra-asuminen on vaivatonta ja keskustassa kaikki on ihanan lähellä“

Asukas: Mervi

Asuinpaikka: M2-Kotien asunto Lappeenrannan Koulukadulla

Mikä on parasta vuokra-asumisessa?

“Jouduimme muuttamaan nopealla aikataululla naapuripitäjästä Lappeenrantaan, ja vuokralla oli tarkoitus asua vain hetki. Vuokra-asuminen on kuitenkin ollut niin vaivatonta, ettei meillä ole tarvetta muuttaa. Lisäksi senioritalossa on rauhallista, kun kaikki ovat 55 vuotta täyttäneitä. Plussaa on myös vilkas asukastoiminta – olen itse talotoimikunnan puheenjohtaja. Harrastan aktiivisesti kulttuuria ja nautin siitä, kun teatteri, konsertit ja taidenäyttelyt ovat lähellä.”

Lappeenranta vapaat asunnot

M2-Kotien senioriasunnot

7 hyvää syytä muuttaa M2-Kodeille

Meistä jokainen on oikeutettu omaan kotiin, riippumatta elämäntilanteesta tai palkkapussin koosta. Kun muutat M2-Kodeille, rahaa jää myös elämiseen.

Tarjoamme kaupungin reiluimmat vuokraneliöt opiskelijoille, perheille, nuorille aikuisille, työssäkäyville, eläkeläisille ja haastavassa elämäntilanteessa oleville.

Miksi M2-Kodit?

Etsi asuntoja

Sinua voisi kiinnostaa myös