M2-Kodit
M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama, kohtuuhintaisia ARA-vuokra-asuntoja vuokraava yhtiö. M2-Kotien vuokra-asuntoja on jo yli 11 000 ympäri Suomea, 30 paikkakunnalla.
M2-Kodit perustettiin vuonna 2016. Edelliseltä nimeltään se oli Kiinteistö Oy Y-Asunnot. Asuntokannan laajentuessa vuosina 2015–2016 nimi päätettiin vaihtaa samassa yhteydessä, kun uusi urbaanin kohtuuhintaisen vuokra-asumisen konsepti kehitettiin.
M2-Kotien toimitusjohtaja on Teija Ojankoski, joka on myös omistajan eli Y-Säätiön toimitusjohtaja. Kiinteistö Oy M2-Kotien hallitukseen kuuluvat Ojankosken lisäksi Matti Harjuniemi, Jukka Koskinen, Aleksi Randell ja Juha Kahila.
Emme tavoittele vuokrilla voittoa
M2-Kotien tavoite on tarjota vuokrakoteja, joihin asukkailla on varaa. Siksi vuokramme ovat ARAn omakustannusperiaatteen mukaan määritellyt ja aidosti kohtuulliset.
Kehitämme jatkuvasti asukkaille tarjottavia palveluita, talojen yhteistiloja ja mahdollisuuksia toimia hyvässä vuorovaikutuksessa naapureiden ja lähialueen asukkaiden kanssa. Tutustu esimerkiksi asukkaitamme tukevaan Uuras-ohjelmaan, joka välittää asukkaille työtä ja työmahdollisuuksia.
Mikä on Y-Säätiö?
M2-Kotien omistaja Y-Säätiö on Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja, joka edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. Vuonna 1985 perustettu Y-Säätiö on yleishyödyllinen, poliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon.
Y-Säätiö tekee myös tutkimusta sekä toimii alan vaikuttajana ja kehittäjänä, jotta asunnottomuus poistuisi lopullisesti.
Y-Säätiö-konsernilla on 18 000 asuntoa 57 paikkakunnalla. Asunnot jakautuvat ARA-ehdoin vuokrattaviin M2-Koteihin sekä erityisryhmille suunnattuihin Y-Koteihin.
Y-Säätiön perustajayhteisöjä ovat:
- Suomen Kuntaliitto
- Espoon kaupunki
- Helsingin kaupunki
- Tampereen kaupunki
- Turun kaupunki
- Vantaan kaupunki
- Kirkkohallitus
- Rakennusliitto ry
- Suomen Mielenterveysseura ry
- Suomen Punainen Risti
- Rakennusteollisuus RT ry