Muraali tuli Raappavuorenrinteellä talon seinään
Raappavuorenrinne 2:n vaaleanpunertavan talon päätyyn on ehditty vasta piirtää liidulla ääriviivat sekä laittaa hieman vihreää ja sinistä maalia, mutta jonkinlainen ihmishahmo alkaa jo hahmottua.
Teoksen alakulmassa noin seitsemän metrin korkeudella erottaa hahmon suuret, paljaat varpaat. Kunhan taiteilijat Maikki Rantala ja Sara Multanen saavat vielä viitisen päivää aikaa, seinässä on jo määrä istua vihreänuttuinen nainen. Talon asukkaat toivoivat, että kukkulalla sijaitseva Raappavuori näkyisi jotenkin muraalissa, ja niinpä naisen koukussa lepäävä polvi muodostaa puiden ja kasvien reunustaman kukkulan.
”Usein näissä toimii sellainen, että vähän leikkii mittakaavalla”, Rantala kertoo.
Etsitkö asuntoa Vantaalta? Hae meiltä!
Seinämuraali syntyi taiteilijoiden ja M2-Kotien yhteistyössä
Työn suunnittelu käynnistyi jo kaksi vuotta sitten. Ajatus seinämuraalista syntyi talvella 2015, kun Y-Säätiö oli luomassa M2-Kotien perustaa. Multicoloured Dreams -katutaidekollektiiviin sekä Grafian katutaidekilta G-REXiin kuuluvat Rantala ja Multanen kutsuttiin kylään Y-Säätiön toimistolle Hakaniemeen.
Ensimmäiseksi taiteilijat kävivät katsastamassa seinän paikan päällä. Rantala, taustaltaan graafinen suunnittelija, kertoo hyödyntävänsä teoksissaan aina muutamaa lähiympäristön väriä, kun taas sisustusarkkitehti Multanen haluaa ennen luonnosvaihetta selvittää hieman alueen historiaa.
Vihreänuttuinen nainen syntyi lopulta monen tekijän summana: taiteilijat sovelsivat omia ideoitaan M2-Kotien toiveisiin, ja asukkaat saivat kommentoida luonnoksia asukastilaisuuksissa, joissa myös Rantala oli mukana. Asukkaita huolestutti, tuleeko teoksesta liian lapsellinen. Rantalan mukaan on tyypillistä, että oman talon julkisivuun suunniteltu jättimäinen teos herättää epäilyksiä. Näistä on tärkeä päästä puhumaan.
Kun pelkoja tulee, niitä myös yhdessä voitetaan. Ajattelen, että ehkä sitten ei tarvitse kaikkea muutakaan vierasta niin kauheasti pelätä, kun on tällaisella nätillä tavalla totuttu siihen, että asiat voivat muuttua paremmaksi, muutos ei ole aina jotain pahaa. Sen olen kokenut tosi motivoivaksi.
Katutaide kuuluu kaikille
Multanen kyydittää kuvaajaa seinän eteen maalausavuksi parkkeeratun nosturin korissa, kun paikalle saapuu arviolta seitsenvuotias lapsi. Hän katsoo valmistuvaa muraalia mietteliäänä.
”Miksi tämä tulee just meidän taloon?” hän kysyy. ”Ettehän te värjää meidän ikkunoita?”
Juuri tämä talon pääty valikoitui, koska se on näkyvimmällä, aukealla paikalla, Rantala selittää. Ikkunoita ei värjätä, eikä itse asiassa ihan koko seinääkään, sillä sen alkuperäinen vaaleanpunertava värikin on hieno.
Lopulta tytöllä on enää yksi kysymys: ”Miten te osaatte tehdä tuollaisen?”
Katutaidekonkarit Rantala ja Multanen ovat tottuneet asukkaiden ja ohikulkijoiden suoraan palautteeseen.
Rantalan mielestä antoisinta on, jos teos saa alueen ihmisissä aikaan tunteen siitä, että heidät on huomioitu. Hänen puheessaan toistuu useaan otteeseen sana demokraattisuus: hän haluaa teostensa muokkaavan tilaa siten, että se kuuluu kaikille lapsista vanhuksiin, myös niille, jotka eivät yleensä käytä valtaa tilassa.
”Onhan tämä työtä, jolla on tarkoitus.”