6 syytä, miksi vuokralla asuminen kannattaa

Vuokralla asuminen on lisääntynyt entisestään ja vuokra-asunnon etsintä on useille meistä jo tuttua puuhaa. Moni päätyy vuokralle myös sen vuoksi, että asuntojen hinnat ovat yleisesti nousseet. Tämä on luonut tilanteen, jolloin on usein fiksumpaa asua vuokralla kuin ostaa oma asunto.

Vuokra-asumisesta innostuneita löytyy paljon, sukupolvesta tai asuinalueesta riippumatta. Erityisen kovaa kilpailu on pienemmillä kerrostalo-asunnoilla suurilla kasvualueilla. Valikoimaa löytyy kuitenkin myös isoille vuokra-asunnoille, jos kaipaat perhe- tai yhteisöasumiseen soveltuva kotia.

Vuokra-asuntojen kysyntä on tällä hetkellä kovassa kasvussa, sillä esimerkiksi Helsingissä vuokralla asuvia asuntokuntia on vuodesta 2012 ollut enemmän kuin omistusasunnossa asuvia. Tampereella kehitys on samankaltaista.

Vuokralle muuttaminen onkin kannattavaa monelta kantilta katsottuna ja seuraavaksi kerrommekin kuusi syytä, miksi sinunkin kannattaisi samantien etsiä itsellesi sopiva vuokra-asunto!

ETSITKÖ UUTTA KOTIA? TUTUSTU ASUNTOIHIMME!

Vapaus vaihtaa

Vuokralla asuminen tarjoaa paljon vapautta. Sinun ei tarvitse sitoutua asuntoon yhtä vahvasti kuin omistusasuntoon. Tämä on ajatuksena monelle hyvin puoleensavetävä, sillä nykypäivänä useat kaipaavat mahdollisuutta irtisanoa asunto nopeasti, niin halutessaan. Kun et ole tiukasti sidottuna asuntoon, on muutosten tekeminen mahdollista lyhyelläkin aikataululla, eikä maisemanvaihdos ole ongelma eikä mikään.

Kodin saa myös tuntumaan omalta kodilta, vaikka et sitä omistaisi. Muuttaminen on nykyisin arkipäiväistä puuhaa ja ihmiset ovat tottuneet tekemään vuokra-asunnoistaan viihtyisiä ja omannäköisiä, asuinalueesta tai kaupungista riippumatta.

Me M2-Kodeilla ymmärrämme, että joskus elämäntilanne muuttuu nopeasti. Meillä irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi, mikä mahdollistaa nopean muuton. Toivomme, että asukkaamme viihtyvät vuokrakodeissaan mahdollisimman pitkään, joten emme ikinä irtisano vuokrasopimusta ilman syytä. Meillä asuessa voit rauhassa asettua vuokrakotiisi.

Jos vuokrat on maksettu ajallaan, eikä asumisessa ole ollut muutoin moitteita, voit myös vaihtaa toiseen M2-Kotien asuntoon. Asukkaamme voivat ilmoittaa asuntonsa tarjolle OmaM2-palvelun asunnonvaihtopörssissä.  Kun sopiva vaihtopari löytyy, asukkaat voivat olla yhteydessä M2-Koteihin. Voit myös jättää meille uuden hakemuksen.

M2-Kodeilla pidetään asukkaista monin tavoin huolta. Kaikki asukkaamme kuuluvat automaattisesti AsumisPlus-vakuutuksen piiriin, jonka kautta voi hakea korvausta esimerkiksi avaimen katoamisesta tai lukon uusimisesta.

Ei huolta huoltotöistä tai remonteista

Huoltomies korjaamassa lavuaaria. Huoltotöiden asumisen kulut eivät ole vuokralaisen vastuulla.

Moni kokee, että vuokralla asuminen kannattaa erityisesti sen vuoksi, että asuntoon liittyvissä asioissa ei ole itse kaikesta vastuussa. Arkea helpottaa, kun kodinkoneiden korjaus tai muut huoltotyöt eivät ole omilla harteilla.

Kiinteistöjen elinkaaren aikana on välttämätöntä tehdä kalliita projekteja, joita vuokralainen ei luultavasti haluaisi maksaa omasta pussistaan. Talojen ja asuntojen kunnossapito tehdään vuokranantajan kustannuksella. Vuokralainen voi irtisanoutua asunnosta helposti, mutta omistajalla silti kuukausittaiset kulut juoksevat, vaikka asunnossa ei sillä hetkellä ketään asuisikaan.

Putkiremontit ja muut saneeraustyöt eivät ole juuri kenenkään asukkaan mieleen, mutta näissä tilanteissa autamme asukkaitamme parhaamme mukaan. Saamme myös jatkuvasti kiitosta siitä, että pidämme asunnoistamme huolta.

M2-Kotien ehdoton valttikortti on Koti Kuntoon -remontit, joissa asunto saa uudet pinnat, keittiön ja vessan. Teemme niitä satoihin koteihin vuosittain. Kun oma koti saa uuden piristävän ilmeen, viihdyt taatusti omassa vuokra-asunnossasi vielä paremmin. Pyrimme aina löytämään väliaikaiset asumisratkaisut remonttien ajaksi ja Koti Kuntoon -remontti pyritään toteuttamaan nopeasti, jopa 3–5 viikossa.

Meidän asiakaspalvelumme sekä huolto- ja isännöintipalvelumme ovat aina myös puhelinsoiton päässä auttamassa. Vastuunjakotaulukosta näet, missä asioissa kannattaa hakea apua mistäkin.

Jos kuitenkin haluat tarttua pensseliin, maalietu kuuluu kaikille M2-Kotien vuokralaisille. Uusissa kiinteistöissä ja Koti kuntoon -remonttien jälkeen maaliedun voit saada aikaisintaan kahden vuoden kuluttua.

Valitse juuri sinulle mieluinen sijainti

Vuokra-asuntoja löytyy tällä hetkellä paljon ja valikoimaa onkin enemmän kuin omistusasunnoissa. Tämän myötä vuokralaisilla on mahdollisuus etsiä juuri itselleen sopiva vuokra-asunto juuri siltä itselle mieluiselta alueelta. Piditpä sitten uudiskohteista tai vanhan talon hengestä, vuokramarkkinoilta löytyy vaihtoehtoja pienistä asunnoista suurempiin koteihin.

Vuokralla asuessa voitkin kokeilla eri asuinalueita, tai jopa alueita joilta ei itsellä olisi varaa ostaa asuntoa. Vuokralla asuminen on erityisesti keskustassa ja kantakaupungin alueella järkevää, sillä näillä alueilla myyntihinnat ovat usein pilvissä. Meidän filosofiamme perustana on pitää huolta, että asuinpaikasta riippumatta kaikille löytyy kohtuuhintainen vuokra-asunto.

Moni kokee vuokralla asumisen mahdollisuutena kokeilla jotain uutta. Kun asuntoa ei vielä omista, se mahdollistaa eri taloyhtiöiden ja asuinalueiden kokeilemisen ilman suurta rahallista panostusta. Voit testata millaista olisi asua perheystävällisellä alueella tai luonnon lähettyvillä, rajana on vain omat kriteerit ja budjetti.

Meillä M2-Kodeilla voit vaihtaa asuntoa toiseen ja ohjaamme sinut sopivan asunnon luokse. Jaamme tietoa eri asuinalueista ja kaupungeista, jotta päätöksenteko olisi sinulle helpompaa. Näin löydät varmasti sinulle sopivan vuokrakodin jopa itsellesi tuntemattomasta kaupungista.

Pienemmät kertakulut

Vuokra-asumisen kertakulut ovat omistusasuntoihin verrattuna pienemmät, sillä sinulla ei tarvitse olla yhtä suurta summaa kasassa vuokralle muuttaessa, kuin jos olisit hankkimassa omaa asuntoa.

Sen lisäksi vuokralaisen ei tarvitse sitoutua taloyhtiön remonttien maksuihin, vaan niiden maksaminen kuuluu asunnon omistajalle. M2-Kodeilla vuokralaisen asumisen kuluihin kuuluvat vuokra, sähkö ja kotivakuutus. Vesi kuuluu myös usein vuokraan. Nettiyhteys kuuluu M2-Kotien vuokrasopimuksiin, joten pääset surffailemaan netissä heti kotiin muutettuasi.

On kuitenkin viisasta laskea millaista vuokraa pystyt kuukausitasolla maksamaan, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseudun vuokrat ovat korkeammat kuin muilla seuduilla maassamme. Vuokra-asuminen kannattaa erityisesti silloin, kun et halua tehdä suuria investointeja asunnon suhteen ja rahallinen panos on pienempi.

Me emme kerää vuokrilla voittoa. Olemme pystyneet olemaan nostamatta vuokria useampana vuonna ja vuokramme ovat kohtuulliset.

M2-Kotien vuokra-asuntoihin muuttaminen on erityisen simppeliä, sillä yleisesti emme vaadi minkäänlaista vakuutta. Maksuhäiriömerkintä ei ole myöskään este asunnon saamiselle, mutta näissä tapauksissa teemme usein määräaikaisen sopimuksen, johon kuuluu 1-3 kuukauden takuuvuokra. Jos sinulla tulee tarve muuttaa hetkellisesti asunnosta pois, voit alivuokrata asuntosi väliaikaisesti.

Lue lisää, miten pystyt itse mahdollisimman tehokkaasti minimoimaan vuokra-asumisen kuluja.

Joustavuus tilanteiden muututtua

Lasta odottava pariskunta muuttamassa.Vuokra-asuminen kannattaa elämäntilanteiden muuttuessa.

Elämäntilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti, mikä tarkoittaa, että uutta asuntoa saatetaan tarvita ripeästi. Kun asunnosta voi helposti irtisanoutua ja uuden vuokra-asunnon löytää nopeasti, se helpottaa suurissa elämänmuutoksissa. Perheenlisäys, eropäätös tai jopa puolison menehtyminen ovat usein syitä, milloin asumiseen vaaditaan muutoksia. Yhteisöllisyyden tarve tuo myös ihmisiä yhteen, jolloin porukalle täytyy löytyä sopiva isompi asunto.

Opiskelijat ovat tyypillisiä vuokra-asujia, sillä heidän tilanteensa on usein muuttuva ja rahatilanne voi olla tiukka. Senioreiden vuokra-asuminen on myös yleistynyt, sillä ikäihmiset saattavat kokea  huomattavasti helpommaksi kuin omasta asunnosta huolehtimisen.

Monelle vuokralla asumisen kynnyskysymykseksi saattaa tulla rakkaat lemmikit, mutta M2-Kodeilla toivotamme lemmikit avosylin tervetulleiksi!

Kun asuntoon muuttaa lisähenkilö, hänet voidaan lisätä suoraan vuokrasopimukseen, jolloin sopimusta ei tarvitse muuttaa. Jos useamman henkilön taloudesta toinen muuttaa pois, voi toinen asukkaista jäädä asuntoon halutessaan. OmaM2-palvelun asunnonvaihtopörssistä näet muiden asukkaiden tarjoamia vaihtomahdollisuuksia. OmaM2-palvelu sisältää muutenkin kaikki asukkaille tärkeät tiedot yhden portaalin alla.

M2-Kotien asukkaan edut

Erityispiirteemme on, että M2-Kotien asukkaana saat avuksesi talousneuvontaa ja asumisneuvontaa, jotka ovat tukenasi kaikissa vuokra-asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Asiakaspalvelumme on myös tavoitettavissa asuntoon liittyvissä asioissa, joten sinun ei tarvitse yksin tuskailla asumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Meidän tavoitteenamme on taata, että kaikki saavat itselleen sopivan vuokrakodin ja pääsevät asumaan naapurustoon joka on heille kotoisa. Talomme ovat usein yhteisöllisiä, joten samanhenkistä seuraa löytyy porukastamme varmasti. Aktiiviset talotoimikunnat vievät asukkaiden asioita tehokkaasti eteenpäin.

M2-Kotien asukastapahtumia järjestetään ympäri Suomea säännöllisesti. Taloyhtiöiden yhteiset tilat ja saunatilat ovat myös asukkaiden käytössä.

Vuokralla asuminen todella kannattaa, joten tutustu M2-Kotien vuokra-asuntoihin täältä. Lähetä hakemus mieleiseesi kaupunkiin tai asuinalueelle, vaikka juuri nyt ei olisi asuntoja vapaana. Tarjoamme asuntoja tarveharkinnan perusteella niille, joilla on akuutein tarve omalle kodille.

Näillä vinkeillä ja eväillä kannattaa hakea osaksi M2-Kotien huippujoukkoamme, jolloin pääset nauttimaan kaikista mainituista vuokra-asumisen eduista!

Katso myös vinkkimme sopivan vuokra-asunnon löytämiseen?

ETSITKÖ UUTTA KOTIA? TUTUSTU ASUNTOIHIMME!