M2-Kotien järjestyssäännöt

M2-kodeissa jokaisella on oikeus viihtyisään ja turvalliseen asumiseen. Meillä asukkaat huomioivat toisensa ja käyttävät yhteisiä tiloja ja piha-alueita vastuullisesti. Asukkaamme ja heidän vieraansa noudattavat lakien, asetusten sekä vuokrasopimusehtojen lisäksi järjestyssääntöjä ja talon yhteisten tilojen kuten saunan, pesutuvan ja kerhotilan tilakohtaisia ohjeita.

Yhteiset tilat
Sinulla on oikeus käyttää talon yhteisiä tiloja. Noudata siisteyttä ja vältä häiriöiden aiheuttamista.
Ulko-ovet ovat lukittuina sovittuina aikoina. Huolehdi, että ne sulkeutuvat jälkeesi.
Pidä kulkuväylät vapaina paloturvallisuuden vuoksi. Porrashuoneissa ei saa pitää esimerkiksi omia kynnysmattoja. Säilytä lastenvaunuja, polkupyöriä ja muita tavaroita niille osoitetuissa paikoissa, älä porrashuoneissa tai varastotilojen käytävillä. Myös porrashuoneiden edustat ja pihakäytävät on pidettävä vapaina.
Varastotiloissa ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa, joka lisää tulipalon vaaraa tai vaikeuttaa tulipalon sammuttamista. Älä säilytä tarpeettomia tavaroita yhteisissä tiloissa, vaan vie ne alueen kierrätyspisteeseen.
Jos talossa on pesutupa, suosittelemme sen käyttöä, jotta vähennät kosteusvaurioiden riskiä asunnossasi.

Pihat, parvekkeet ja huoneistopihat
Pihat, parvekkeet ja huoneistopihat lisäävät asumisen viihtyisyyttä. Äänten kaikumisen takia vältä yöaikaan kovia ääniä.
Grillatessa käytä ensisijaisesti talon grillipaikkaa, jos sellainen on. Avotulen teko ja kertakäyttögrillien käyttö on kielletty. Parvekkeilla ja huoneistopihoilla on turvallisinta käyttää sähkögrilliä. Tärkeintä on aina paloturvallisuus.
Huolehdi parvekkeesi tai huoneistopihasi siisteydestä ja lumen luonnista. Jos asuntoosi kuuluu huoneistopiha, pidä nurmikko ja istutukset siistinä.
Älä tomuta parvekkeella tai ripusta mitään parvekkeen kaiteen ulkopuolelle.
Huoneiston tai parvekkeen ulkopuolelle ei saa kiinnittää rakenteita tai laitteita.
Käytä mattojen ja vuodevaatteiden tomutukseen sekä pyykin kuivatukseen niille varattuja tiloja.
Huolehdi, ettei lemmikkieläimesi tee tarpeitaan kiinteistön alueelle. Lemmikit on pidettävä kytkettyinä eikä niitä saa päästää lasten leikkipaikalle. Lintuja ja muita luonnonvaraisia eläimiä ei saa ruokkia kiinteistön alueella.

Elämisen äänet
Asumiseen kuuluvat myös äänet. Esimerkiksi lasten leikeistä kuuluvat tavanomaiset äänet kuuluvat normaaliin asumiseen. Sen sijaan kovaääninen, toistuva tai pitkäkestoinen meteli tai koiran haukunta on häiritsevää ja sen aiheuttamista on vältettävä. Anna naapureille yörauha välttämällä kello 22–07, pyykin pesua, remontoimista tai muuta sellaista toimintaa, josta syntyy kovaa ääntä tai tärinää.

Jätteet
Lajittele jätteet ohjeiden mukaisesti ja vie ne talon keräysastioihin. Sinun tulee huolehtia kiinteistön jäteastioihin kuulumattomien jätteiden, kuten huonekalujen ja vaarallisten jätteiden, viemisestä kunnallisiin keräyspisteisiin.
Viemäreihin ei saa laittaa jätteitä tai esineitä, jotka saattavat tukkia ne.

Tupakointi
Tupakointi on kielletty yhteistiloissa ja huoneiston sisätiloissa vuokrasopimusehtojen mukaisesti.
Savuttomissa kiinteistöissä tupakointi on kielletty koko kiinteistön alueella lukuun ottamatta erillistä tupakointitilaa, jos kiinteistön alueella on sellainen.
Tupakointikielto koskee myös sähkötupakointia.

Pysäköinti
Pysäköinti on sallittua kiinteistön alueella ainoastaan merkityillä paikoilla. Muualla kiinteistön alueella on sallittu vain tilapäinen huoltoajo. Pelastustiet on pidettävä vapaina.
Autopaikat ovat pääsääntöisesti varattu autopaikkasopimuksen tehneille talon asukkaille. Sopimusehdoissa on määritelty tarkemmin niiden käytöstä.
Vieraspaikat on tarkoitettu asukkaiden vieraille tilapäiseen pysäköintiin.

Viat ja puutteet
Ilmoita kiinteistön huoltoyhtiöön mahdollisista vioista ja puutteista. Sinulla on velvollisuus tehdä ilmoitus aina, kun vika tai rikkoontuminen saattaa aiheuttaa lisävahinkoja, ellei sitä korjata heti.
Jos haluat remontoida tai maalata, sovi etukäteen asiasta isännöitsijän kanssa.

Järjestyshäiriöt
Jos havaitset järjestyshäiriöitä tai puutteita turvallisuudessa, olisi hyvä keskustella asiasta ensin häiriön aiheuttajan kanssa. Ilmoita toistuvasta häiriöistä kirjallisesti isännöitsijälle, joka ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Valituksen kohteella on oikeus kertoa oma näkemyksensä asiasta. Rikosepäilyistä tulee aina tehdä ilmoitus poliisille.
Lain mukaan vuokranantaja voi irtisanoa tai purkaa vuokrasopimuksen, jos vuokralainen viettää häiritsevää elämää, hoitaa asuntoa huonosti tai rikkoo terveyden ja järjestyksen säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä.
Kiinteistön rakenteita tai istutuksia tahallisesti vahingoittaneella on aina korvausvelvollisuus.