Ensimmäinen vuokra-asunto

Usea nuori muuttaa syksyn tullen ensimmäiseen omaan kotiin, joka saattaa olla monelle erityisen jännittävää. Jotta ei menisi sormi suuhun uuteen vuokrakotiin muuttaessa, listasimme ylös kaikista tärkeimmät asiat ensimmäiseen vuokra-asuntoon liittyen!


1. Oma budjetti

Opiskelupaikka tai työpaikka on usealle nuorelle päällimmäisin syy, miksi kotoa muutetaan omaan asuntoon. Usea myös kaipaa omillaan asumisen vapautta ja aikuistumista.

Jotta omilleen muuttaminen olisi mahdollista, täytyy ensin selvittää miten omat kulut pystyy maksamaan. Jos sinulla on opiskelupaikka, voit mitä luultavimmin saada asumis- ja opintotukea kulujen kattamiseksi. Jos olet töissä, täytyy silloinkin laskea mihin omat tulot riittävät.

Kun sinulla on arvio käytettävistä rahoista, laske menot ja mihin rahat riittävät. Moni päättää kuluja pienentääkseen muuttaa yhteen esimerkiksi ystävän tai kumppanin kanssa. Se määrittelee suuresti myös sitä, että minkälaisen vuokra-asunnon voi saada.

Moni päättää kuluja pienentääkseen muuttaa yhteen esimerkiksi ystävän tai kumppanin kanssa.

Lue lisää, miten minimoit vuokra-asunnon asumiskulut.

Tutustu vuokra-asuntoihimme! 

2. Muutto uudelle paikkakunnalle

 Nuori muuttamassa ensimmäiseen omaan vuokrakotiin. Muuttopäivä on jännittävä!

Useille saattaa opiskelupaikan tai työn vuoksi koittaa muutto uudelle paikkakunnalle. Tällöin vastaan tulee monta asiaa, jotka täytyy ottaa huomioon.

Ensimmäisenä täytyy toki tutustua kaupunkiin ja sen vuokra-asuntoihin:

  • Mikä on uuden asuinpaikkakunnan hintataso?
  • Mistä sieltä löytyisi itselle sopivia vuokra-asuntoja?
  • Miten kyseisellä paikkakunnalla toimii julkinen liikenne?
  • Mikä voisi olla itselle viihtyisä asuinalue?

Jos tuntuu, että on vaikeaa löytää tietoa, kannattaa etsiä tietoa netistä ja kysellä tuttavilta apua. M2-Kotien sivuilta löydät myös kattavasti tietoa eri kaupungeista ja asuinalueista.

Vinkkejä vuokra-asunnon löytämiseen.

3. Vuokrasopimus

Kun olet ottanut vastaan vuokra-asunnon M2-Kodeilta, seuraavaksi asia virallistetaan vuokrasopimuksen allekirjoituksella!

Muista olla tarkkana, mihin sitoudut ja kuinka pitkäksi aikaa. Jos olet epävarma, voi sopimusluonnosta näyttää jollekin, jolla on kokemusta vuokralla asumisesta. Tällöin saat vahvistuksen siihen, että vaikuttaako sopimus reilulta ja pätevältä. M2-Kotien vuokrasopimukset ovat taatusti luotettavia, eikä sinun tarvitse huolehtia epämukavista yllätyksistä.

Vuokranmaksupäivä täytyy aina muistaa, koska silloin täytyy löytyä sovittu vuokrasumma vuokranantajan tilille maksettavaksi.

Ennen nimen paperiin laittamista, käy sopimus kuitenkin läpi useampaan kertaan!

4. Sähkösopimus & muut kulut

Nainen maksamassa vuokra-asunnon sähkölaskua ja asuntoon liittyviä laskuja

Jos kyseessä on ensimmäinen oma koti, monelle voi tulla yllätyksenä kuinka paljon on järjestelyä ennen muuttoa. Yhtenä tärkeimmistä asioista on muistaa järjestää sähköt asuntoon, jotta uudessa kodissa saa valot päälle.

  • Sähkösopimus: Sähkön tarjoajia löytyy lukuisia ja halvimman sopimuksen löydät vertailemalla sopimuksia. Monilla hinnan lisäksi vaikuttaa sähkön energianlähde. Netistä löytyy paljon laskureita ja muita vertailuun tarkoitettuja työkaluja, joilla voit laskea mikä sähkösopimus sopisi parhaiten tulevaan vuokra-asuntoon.
  • Nettiyhteys: Netin hankkiminen hyvissä ajoin on fiksua, jotta pääset heti uudessa kodissa pääset selailemaan nettiä ja kuluttamaan vaikkapa suoratoistopalveluita. M2-Kodeilla netti on maksuton, mutta asukkaan tulee ottaa yhteyttä nettioperaattoriin liittymän saamiseksi.
  • Vesilasku: Vesilasku maksetaan useimmiten M2-Kodeilla vuokran yhteydessä. Muista kuitenkin selvittää, sisältyykö vesilasku vuokraan vai laskutetaanko se erikseen.
  • Taloyhtiön maksut: Voit varata autopaikan tai saunavuoron huoltoyhtiöltä. M2-Kodeilla saunamaksu ja autopaikkavuokra laskutetaan vuokranmaksun yhteydessä.

5. Kotivakuutus ja muuttoilmoitus

Kotona tai naapurissa voi sattua vahinko, jonka vuoksi asuntoon tulee vaurio. Tällaisia tilanteita varten kotivakuutus on pakollinen, sillä kiinteistön vakuutus ei riitä vakuuttamaan kaikkea. Kotivakuutukset vaihtelevat, riippuen tavarasi arvosta, asunnon koosta sekä siitä, kuinka kattavan kotivakuutuksen haluat.

Kotivakuutuksia voi myös vertailla ja kilpailuttaa. Muista hankkia kotivakuutus vuokrasopimuksen alusta alkaen.

M2-Kodit tarjoaa lisäksi AsumisPlus-vakuutusta, jolla voi hakea korvausta esimerkiksi kadonneen avaimen, lukon uusimisen tai oven avaamisen kustannuksiin.

Jotta postisi löytäisivät uuteen osoitteeseen, on osoitteenmuutos tehtävä hyvissä ajoin. Tätä kautta myös digi- ja väestötietovirasto saa tiedon muutostasi. Nimi oveen hoituu huoltoyhtiön kautta.

Kerro myös kavereille ja sukulaisille uusi osoitteesi, jotta he tietävät mistä tavoittavat sinut tarpeen vaatiessa. Ja tietävät minne tulla tupaantuliaisiin!

6. Kodin hankinnat

Hankintoja varten kannattaa säästää!

Uuteen kotiin muuttaessa täytyy usein myös hankkia jonkin verran huonekaluja ja kodinkoneita, jos niitä ei löydy tarpeeksi omasta takaa. Näihin helposti hujahtaa suurikin summa, joten kannattaa alkaa ajoissa säästämään muuttoa varten.

Huonekaluja ja kalusteita löytyy onneksi hyvin käytettyinä, joten kannattaa olla tarkkana nettiä tutkaillessa ja kirpputoreilla piipahtaessa. Usein myös sukulaisilta ja perheeltä saattaa löytyä yllättäviä helmiä!

7. Vuokra-asumisen ABC

Nuoripari visioi ensimmäisen vuokrakodin sisustusta. Hankintoja varten kannattaa säästää!

Jos olet ensimmäistä kertaa muuttamassa kerrostaloon, täytyy tietää yleiset säännöt, joita yhteisasumisessa noudatetaan.

  • Hiljainen aika ajoittuu yleensä kello 22−07 välille ja silloin pitää välttää kovan äänen tuottamista.
  • Pyykki- ja saunavuorojen aikatauluista on pidettävä tiukasti kiinni, jotta kaikki pääsevät vuorollaan pyykkäämään tai saunomaan.
  • Jos järjestät juhlat, joista saattaa lähteä ääntä naapurustoon, ilmoita naapureille hyvissä ajoin esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululla.
  • Muista, että talossa asuu muita ihmisiä, joten huomioi heidät toiminnassa − älä jätä tavaroita käytäville ja muista sulkea ovet perässäsi.
  • Kun asukkaat kunnioittavat naapureita ja tervehtivät nähdessään, luo se yhteisöllistä tunnelmaa taloon. Voit löytää vaikka sydänystävän naapurista, joten moikkaa naapureita heihin törmätessäsi!

Näillä vinkeillä varmasti selviät muutosta ensimmäiseen vuokra-asuntoon ja tiedät, miten elää uudessa kodissa sovussa naapureiden kanssa. Jos huomaat kodissasi tai talossasi korjausta vaativan vian, ota yhteyttä suoraan huoltoyhtiöön. Muissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä meihin tai vierailla aluetoimistoissamme.

Vaikka muutto ensimmäiseen vuokrakotiin saattaa jännittää, älä huoli, sillä varmasti löytyy ihmisiä, jotka auttavat tarpeen tullen. Tärkeintä on ensin löytää sopiva vuokrakoti. Sen jälkeen järjestelyt sujuvat näppärästi, kun ne hoidetaan järjestelmällisesti.

Jos olet etsimässä ensimmäistä vuokra-asuntoa, tutustu M2-Kotien asuntoihin. Meillä on viihtyisiä vuokrakoteja ympäri Suomea!

Etsitkö ensimmäistä vuokrakotia? Tutustu asuntoihimme! 

Tags: , , ,

Mitä mieltä olit aiheesta?